• Mielipiteet

Kansanedustaja: Nyt on tuettava pienituloisia lapsiperheitä

Kansanedustajamme Jari Myllykoski nostaa esille Katja Hännisen lakialoitteen, sillä pienituloisten lapsiperheiden arki kaipaa pitkäjänteisempää tukea kuin yksi ylimääräinen lapsilisä jouluksi.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi budjettineuvottelujen yhteydessä ylimääräisestä, kertaluontoisesta lapsilisän maksamisesta kaikille suomalaisille lapsiperheille.

Perusteluna tuotiin esille lapsiperheiden olevan kohderyhmä, jota hallitus ei unohda. Polttoaineiden ja energian hintojen kallistuminen yhdessä ruuan hintojen nousun kanssa koettelee kaikkia suomalaisia, mutta osalle lapsiperheistä tilanne on erityisen hankala.

Lapsilisä maksetaan kaikille lapsiperheille, mutta karu totuus on, että toimeentulotuen varassa eläville perheille se ei konkretisoidu. Tämä johtuu siitä, että Kelan maksamaan toimeentulotukeen vaikuttavat kaikki veronalaiset ja verovapaat tulot, jotka tuenhakijalla ja hänen toimeentulotukiperheellään on käytettävissä sinä aikana, jolle tukea haetaan. Lapsilisä on siis yksi näistä tuloista, jotka vähentävät toimeentulotuen määrää.

Mikäli joulukuulle maksettavaksi suunniteltu lapsilisä maksettaisiin nykyisen maksatusperiaatteen mukaan, jäisivät kaikkein heikommassa asemassa olevat lapsiperheet nuolemaan näppejään.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo arvosteli ehdotusta, ettei ylimääräinen, kertaluontoinen lapsilisä kohdistu riittävästi pienituloisimmille perheille, jos lisä maksettaisiin nykysäädöksin.

Pian ministeri Saarikko sitten tarkensikin, että lisä tulee kaikille eikä se leikkaisi toimeentulotukea.

Mielestäni nyt olisi oikea hetki ottaa käyttöön vasemmiston kansanedustaja Katja Hännisen lakialoitteen tavoite: muutetaan lainsäädäntöä niin, että lapsilisiä ei jatkossakaan oteta huomioon toimeentulotuen määrässä.

Jari Myllykoski

Kansanedustaja

Nakkila