- Uutiset
Koitossa oli hyvä kattaus
Tuleeko Satakunnan vasemmiston yhteisistä joulujuhlista perinne? Ainakin tänä vuonna ehdokaskoulutusta seurannut kokoontuminen toimi mainiosti.
Tunnelma oli lämmin ja väkeä oli koolla ympäri maakuntaa.
Jos koulutustilaisuus lauantaina 17. joulukuuta jäi kokematta, lue tästä pääkohdat.
Iltapäivällä pidetty vasemmistoehdokkaiden koulutus toteutettiin yhteistyössä KSL:n kanssa. Tarkoitus oli antaa nimetyille ehdokkaille tiivis tietopaketti vuodenvaihteen jälkeen tiivistyvään kampanjointiin.
Myös omalla aluevaltuustoryhmällämme oli tärkeä rooli ehdokaskoulutuksessa, sillä hyvinvointialueen asioissa on paljon sellaista, mitä tuleviksi lainsäätäjiksi tähtäävien ehdokkaiden on hyvä tietää. Sote-asioissa riittää säätöä.
Rohkeat tavoitteet
Koulutusta oli tarjolla myös myöhemmin illalla joulujuhlaan saapuneille satakuntalaisille vasemmistolaisille. Toiminnanjohtaja Raisa Rannan esityksen jälkeen kaikilla oli selkeä käsitys siitä, missä ollaan ja minne mennään.
Satakunnan vasemmisto tavoittelee kevään 2023 eduskuntavaaleissa kahta kansanedustajaa.
Satakunnan vasemmistoliitto
Vaaleissa on tavoitteena selkeä vasemmistoliiton kannatuksen kasvu ja lopulta sijoittuminen vaalipiiriin 3. suurimmaksi puolueeksi.
Ehdokaslistallamme on 14 paikkaa, joista 13 on jo nimetty, ensimmäiset 5 jo kesäkuussa. Viimeinenkin ehdokaspaikka saa nimen ja kasvot vuodenvaihteen tuntumassa.
Vaalikoordinaattori Milka Tommila käytti puheenvuoron vasemmistoristeilystä, joka on uiva vaalistartti 14.–15. tammikuuta.
Ehdokkaiden hissipuheet
Ehdokaskoulutuksen jälkeen Koittoon saapunut joulujuhlaväki oli turvallinen kotiyleisö hissipuheitaan hioville ehdokkaille.
Hissipuhe tarkoittaa puheenvuoroa, joka voisi olla hissimatkan pituinen eli lyhyt ja ohimenevä. Hissin kulkiessa on mahdollisuus vakuuttaa kuulijat, esimerkiksi kertoa selkeästi, mitä hän saa, kun äänestää sinua.
Hissipuhe on kokemuksena erilainen kuin mikrofoniin tarttuminen karaokessa tai runojameissa. Se on kokeneellekin puhujalle haastavampi kuin perinteinen juhlapuhe tai ryhmäpuheenvuoro.
On monta tapaa pitää hyvä hissipuhe ja jokaisen poliitikon pitää löytää itselleen, asialleen ja yleisölleen sopivin.
Koitossa kuullut puheet olivat pitäjiensä näköisiä ja niissä tuotiin esille paljon tärkeitä asioita, osin hyvin henkilökohtaisiakin kokemuksia. Ehdokkaiden hissit olivat erilaisia ja kulkivat eri mittaisia kerrosvälejä – ihan tavallisesta lähiökerrostalosta näkötorniin ja pilvenpiirtäjiin.
Kaikki hissipuheet olivat niin hyviä, että voimme huoletta päästää ehdokkaamme kevään vaalitilaisuuksiin.
Pitkälti asialinjalla
Monipuoliset ja herkulliset jouluruoat ravitsivat vasemmistoväkeä koulutuksen jälkeen. Ruokajonossa keskusteltiin monista aiheista, myös nykyisten silakoiden laihuudesta. Herkulliset rullat olisivat tässäkin pitopöydässä olleet muhkeampia, mikäli Selkämeren silakoilla ei olisi pulaa ruoasta, pienen pienistä äyriäisistä.
Tätä kirjoitettaessa on uutisoitu, että silakoiden tilanne on hiukan parantanut, mutta lihomaan ne eivät vieläkään pääse.
Koitossa käytiin myös ajankohtaisia asioita koskeva tietokilpailu, johon osallistuttiin joukkueina pöytäkunnittain. Koolla oli poikkeuksellisen fiksua väkeä, koska pistesaaliit olivat varsin tasaisia. Tuomarit palkitsivat kaksi parhaiten menestynyttä joukkuetta.
Elävä musiikki ja Vasemmistonaisten arpajaiset kruunasivat illan. Kiitos Koitto, kiitos KSL, talkooväki ja kaikki tekijät, jotka jäivät vielä mainitsematta.