Armi Söder: Pride-liike ja sateenkaaren värit – tuleeko olla huolissaan?

Puolustaessani tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, liputtamalla sateenkaarilippua ja osallistuessani Pride-tapahtumaan oma äitini kysyi minulta: ”Ootko säkin nyt sateenkaari-ihminen?”. Hänen tarkoituksenaan ei varmistikaan ollut vähätellä kenenkään olemassaoloa tai eriarvoistaa, vaan puhtaasti ihmetellä, mitä tämä tarkoittaa.

Monesti törmään ajatukseen, jossa sateenkaaren värit ja Pride-tapahtumaan osallistuminen tarkoittaisi, että kuulut seksuaalivähemmistöön. Älä ymmärrä minua väärin: en tarkoita, että se olisi jotenkin väärin. Haluan nyt purkaa ajatuksia, stigmoja ja ennakkoluuloja tällä kirjoituksellani.

Omistetaan tämä kirjoitus, vaikka äidilleni tai sukulaisilleni. Tai vaikka naapurille tai työkavereille. Puhutaan tästä niin, että kaikki ymmärtävät asiasisällön.

Voisin ensiksi aloittaa määrittelemällä muutamia keskeisiä sanoja. Nämä selitykset ovat lainattuja Seta Ry:n sateenkaarisanastosta.

Cis.
Sanaa cis käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia. Cis on vastakohta sanalle trans; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys ‘tällä puolen’ ja ‘toisella puolen’. Cismies on syntymässä määritelty pojaksi. Cisnainen on syntymässä määritelty tytöksi.

Homo-, bi-, inter(sukupuolisuus)- ja transfobia
tarkoittavat vihaa, pelkoa, inhoa tai vastenmielisyyttä näitä identiteettejä kohtaan. Fobinen käyttäytyminen voi ilmetä mitätöintinä, vähättelynä, poissulkemisena, häirintänä tai syrjintänä. Nämä ovat rinnastettavissa seksismin ja rasismin kaltaisiin ilmiöihin.

Heteronormatiivisuus.
Ajattelutapa, jossa heterous nähdään kaikkia muita suuntautumisia toivotumpana, luonnollisempana ja parempana.

Pride
on maailmanlaajuinen liike ja ajattelutapa, jossa korostuu jokaisen oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun. Pridet ovat yleensä värikkäitä ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumia, joita järjestetään monilla paikkakunnilla. Suomessa tapahtumasta käytettiin aiemmin nimeä Vapautuspäivät.

Queer
on poliittinen ja usein akateeminen näkökulma ja ajattelumalli, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä normeja. Queer voi olla myös identiteetti, joka tarkoittaa, ettei ihminen halua määrittää omaa seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoltaan. Käsite ei ole neutraali, vaan se voidaan kokea myös loukkaavana.

Pride itsessään ei tarkoita, että kuuluisit seksuaalivähemmistöön vaan, että ajattelet jokaisella olevan oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun sekä että toimit aktiivisesti näiden arvojen eteen.

Itse olen cisnainen, eli identifioidun minulle syntymässä määriteltyyn sukupuoleen. Olen onnekas ja etuoikeutettu. Tästä syystä koen äärimmäisen tärkeäksi ajaa vähemmistöihin kuuluvien oikeuksia ja seistä heidän rinnallaan taistelemassa kaikkien ihmisoikeuksien puolesta.

Koska Suomessa vihapuhe ja syrjintä on lisääntynyt, ja valitettavasti tulee lisääntymään Perussuomalaisten ollessa hallituksessa, on tärkeää, että me – tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustajat – asetumme seksuaalivähemmistöjen rinnalle vastustamaan ihmisoikeuksien polkemista.

Tiedämme jo historiasta, että jo saavutetut ihmisoikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä, sillä niitä voidaan rajoittaa uudelleen tai evätä kokonaan pois.

On yleinen harhaluulo, että toisten oikeus olla olemassa olisi joltain toiselta pois. Näin ei kuitenkaan ole.

Lisäksi yhteiskunnassamme vallitsee edelleen yleinen oletus siitä, että jokainen meistä on hetero ja syntymässään määritellyn sukupuolen edustaja. Oletamme, että naimisiin menevät vain naiset ja miehet keskenään, lapsia saadaan vain ja ainoastaan miehen ja naisen välisessä suhteessa sekä että homoseksuaalisuus olisi jotenkin ällöttävää tai väärin.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että nämä ajatukset ovat hyvin vanhanaikaisia ja pohjautuvat kristinuskoon. Voisin jopa väittää, ettei suurimmalla osalla väestössä enää elämä pohjaudu pelkän kristinuskon varaan, joten miksi sitten seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin tulisi pohjautua siihen?

Useiden tutkimuksien mukaan homo-, bi-, inter(sukupuolisuus)- ja transfobia ovat tappavia. Ja koska tämä tutkimustulos ei ole tarpeeksi muuttaakseen ihmisten ajatuksia, tarvitsemme Pride-liikettä ja sateenkaariliputuksia.

En myöskään halua ryhtyä tekopyhäksi ja väittää, ettenkö olisi itse syyllistynyt esimerkiksi homo- tai transfobiaan joskus. Kun tiedostin tämän, ymmärsin, että fobiani pohjautuu tietämättömyyteen ja ymmärryksen puutteeseen. Aloin ahmimaan tietoa seksuaalivähemmistöistä, minä sivistin itseäni. Ja tätä tulisi meidän jokaisen ihmisen tehdä, jotta ymmärrys ja tietoisuus lisääntyisi.

En vaadi, että jokaisen tulisi marssia Pride-kulkueessa tai pukeutua sateenkaaripaitoihin. En väitä, että jokaisen meistä tulisi irtisanoutua heteroudesta tai että nainen ja mies eivät saisi mennä keskenään naimisiin.

Pyydän: ota selvää, opiskele, sivistä itseäsi, anna elää.   

Olen myös saanut postia yhdeltä mielipidekirjoitukseni lukeneelta ihmiseltä, joka kertoi olevansa huolissaan minun opettajuudestani, koska omaan ”värjätyn ideologian”. Siis huolissaan siitä, että tulen kohtelemaan tulevaisuuden oppilaitani tasavertaisesti sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Vastasin, ettei hänen tule olla huolissaan siitä, että olen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustaja. Hassua, että tällaisesta ollaan edes huolissaan. Mielestäni meidän kaikkien tulisi olla enemmän huolissaan siitä, että lapsiamme tai lapsenlapsiamme kohdeltaisiin epäoikeudenmukaisesti peruskoulussa esimerkiksi siksi, että tämä ei olisikaan ihastunut heteronormatiivisesti. Ja tästä meidän tuleekin olla huolissaan jatkuvasti ja toimia tämän epäoikeudenmukaisuuden muuttamiseksi.

Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi yksilönä ja yhdenvertaisena – joka ikinen päivä.

Toivoisinkin, että jokainen meistä olisi edes hiukan queer eli muuttaisi ajattelutapaansa sellaiseksi, jossa kyseenalaistaisi yhteiskuntamme normeja heteronormatiivisuudesta. Tällä tarkoitan ihan yksinkertaisia muutoksia oletuksiimme ja sanavalintoihimme.

Mitä jos emme enää kysyisi sinkkunaiselta, että onko hänellä miesystävää vaan, että onko hänellä kumppania. Tai jos esittelemme ystävämme, emme viittaisi häneen sukupuolittuneella termillä (tyttö, poika, nainen, mies) vaan ihan vaan hänen nimellään. Millainen olisikaan maailma ilman tyttöjen ja poikien värejä? Olisi vain värejä.

Yksinkertaista, eikö totta? Sillä tärkeintä ei ole se, mitä rakastat – vaan se, ketä rakastat.

Kirjoittaja on raumalainen opeopiskelija ja lähihoitaja.