- Kolumnit
Eekruut: Samassa veneessä
Nimimerkin takana piilotteleva kolumnisti puolustaa vapaan lehdistön oikeuksia ja yrittää samalla houkutella aluepäättäjiä kirjoittamaan verkkolehteen.
– Vasenvoima toteuttaa osallistavaa journalismia. Siksi me olemme samassa veneessä sekä äänestäjiemme että luottamushenkilöidemme kanssa. Halutessamme olemme myös vallan vahtikoiria.
Satakunta, ja varsinkin sen hyvinvointialue, on taas saanut kyseenalaista mainosta valtakunnan mediassa. Perjantai-iltapäivällä Yle uutisoi, että Satakunnan hyvinvointialueen mediakäytännöt hankaloittavat toimittajien työtä.
Käytännössä siis juttuja on pyöritetty tarkastusvaiheessa useamman hallintoportaan syynissä. Siinä on kulunut aikaa, jota nykyisessä mediaprosessissa ei liiemmälti ole. Väkeä toimituksissa on vähän ja uutiskilpailu on kovaa.
Journalistin ohjeissa haastateltavan ja haastattelijan oikeudet on linjattu selkeästi.
”Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastateltavalle pitää aina kertoa, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi.
Haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa.
Tarkastamisoikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle.
Journalistin ohjeet
Haastateltavan kieltoon julkaista lausumansa tulee suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta.”
Journalistin ohjeet on Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen laatima ammatillinen eettinen ohjeistus sanomalehtien, tv-kanavien ja vastaavien viestimien toimittajille.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hankalissa jutuissa esipesu on yleensä parempi kuin jälkipyykki. Joskus asian suuri yhteiskunnallinen merkitys vaatii, että uutinen on saatava julki sellaisenaan ja HETI.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kotoinen hyvinvointialueemme on vienyt nämä tarkastukset ennakkosensuurin mittoihin. Ammattilehti oli otsikoinut jutun ”Muista, että toimittaja ei ole ystäväsi”.
Sitaatti on mediaohjeista, joissa lause jatkuu: ”… eikä samassa veneessä kanssasi”. Niinpä, me toimittajat emme aina ole edes toistemme kavereita, ja kaikki meistä eivät harrasta veneilyä.
Tällainen demonisointia lähenevä varoittelu ei ole tätä päivää.
Sosiaali- ja terveysasiat kiinnostavat ja niistä pitää saada ajantasaista tietoa, muutakin tietoa kuin virkamiesten tuottamaa.
Lisäksi hyvinvointialueen asukkailla on veronmaksajina oikeus tietoon siitä, mihin verorahoja käytetään, ja millä perustein palveluja leikataan. Varsinkin, jos samaan aikaan terveys- ja sosiaalipalveluja yksityistetään.
Verkkolehti Vasenvoiman toimitus on toivonut ja pyytänyt sivuilleen keskustelua sote-asioita. Hiljaista on ollut eduskuntavaalien jälkeen muutamia mielipidekirjoituksia lukuun ottamatta.
Tuoreimpia ovat Pertti Salon kirjoitukset, joissa hän muistuttaa sote-uudistuksen tavoitteista ja varoittaa oikeistohallituksen toimivan terveysyhtiöiden laskuun.
Piirin puheenjohtaja Mikko Kaunisto kirjoitti kolumnissaan peruspalveluiden puolesta. Hän puuttui siinä edessä olevaan päätöksentekoon hyvinvointialueen palveluverkosta:
”Palveluverkkopäätöksen tulee vastata asukkaan näkökulmasta saavutettavuuden kehittämiseen. Tähän haasteeseen ei voi vastata leikkaamalla olemassa olemattomista palveluista.”
Mikko Kaunisto
Sote-uudistus hyvinvointialueineen oli sitä, mitä vasemmisto halusi.
”Vasemmistoliiton tavoite on yhdenvertaiset, laadukkaat ja oikea-aikaiset palvelut kaikille Suomessa asuville ja kaikkialla Suomessa.
Haluamme kaventaa väestöryhmien hyvinvointieroja ja purkaa koronan aiheuttaman hoito- ja palveluvelan.
Vaadimme, että lähipalvelut turvataan uudistuksessa.”
Ote vasemmistoliiton aluevaaliohjelmasta 2022
Nyt vaikuttaa, ettei tästä hiekkakakusta kaikilta osin tullut se hyvä kakku, vaan ainakin hallinnon osalta paha tössäles. Alusta saakka oli tiedossa, että rahasta tulee ongelmia.
Ei pelata napeilla, vaan miljardeilla. Palveluseteli-Orpo on huono lukko uudistuksen maaliin saattamisessa.
Pyysin jokin aika sitten aluevaltuustoryhmältä kannanottoa tai vastaavaa ulostuloa. Tavallisen äänestäjän tiedonjanoon poliittiset kannanotot eivät ole paras mahdollinen vaihtoehto. Toimittajalle ne kuitenkin antavat mahdollisuuden kysyä lisää.
Elokuun alussa tapetilla oli demokratiakato, kun hyvinvointialueen päätösvaltaa oltiin lisääntyvässä määrin siirtämässä pois aluevaltuustolta.
Tästä tietysti median mielipidepalstoilla älähtivät äänekkäimmin ne ryhmät, joilla ei ole hallituspaikkaa. Vasemmistoliitolla on toistaiseksi kaksi paikkaa, loppuvuodesta toinen paikoista muuttuu varajäsenyydeksi.
Onneksi valtuustolle nyt päätettiin sittenkin antaa hiukan enemmän päätösvaltaa, mutta aivan ihanteellisessa tilassa demokratian toteutuminen ei taida edelleenkään olla. Kiire on ja silloin ei koskaan tule hyvää jälkeä.
Edelleen kaipaan aluevaltuutettujen ulostuloja, mielipidekirjoituksia ja kolumneja lähinnä.
Aluevaltuutetut ja muutkin hyvinvointialueen luottamushenkilöt ovat kiitettävästi kiertäneet kentällä. Siellä pidetyt alustukset ja varsinkin niitä seuranneet keskustelut ovat luottamuksellisia.
Siksi toivoisin, että maakunnalliset sotepäättäjämme käyttäisivät omaa verkkolehteämme julkaisualustana. Sosiaalisessa mediassa kätevästi jaettava muoto tuo tärkeät sote-asiat nopeasti kaikkien luettavaksi ja kommentoitaviksi.
Vasenvoima toteuttaa osallistavaa journalismia. Siksi me olemme samassa veneessä sekä äänestäjiemme että luottamushenkilöidemme kanssa. Halutessamme olemme myös vallan vahtikoiria.
Kirjoittaja on Vasenvoiman vastaava toimittaja ja Satakunnan vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja.
EDIT 25.8. klo 16.27 Lisätty kappale tekstiin.