- Kolumnit
Armi Söder: Hallituksen kaavailemat leikkaukset syventävät päihdeongelmia
Kolumnistimme ottaa rohkeasti kantaa päihdepolitiikkaan.
– Päihdemaailma ei ole sellaista, kuin elokuvat ja tv-sarjat antavat ymmärtää. Se on raaka, yksinäinen ja turvaton, mutta samaan aikaan sellainen, mikä on käyttäjälle tuttua.
Ennaltaehkäisevä päihdetyö ei onnistu, jos hallitus samaan aikaan leikkaa ihmisten toimeentulosta.
Mediassa on viime aikoina ollut paljon esillä nuorten huumekuolemat sekä päihderiippuvuus. Päihderiippuvuus – niin kuin muutkin riippuvuudet – tulisi hoitaa riittävällä psykososiaalisella ja taloudellisella tuella. Vaikka toimeentulosta leikattaisiin satoja euroja, ei se itsessään paranna kenenkään päihderiippuvuutta tai lisää kenenkään voimavaroja.
Kun ihminen kärsii päihderiippuvaisuudesta, hän myös elää päihdemaailmassa. Sellaisessa, missä turvattomuus ja rikollisuus ovat yleisiä, jopa arkipäiväisiä asioita.
Houkutus paikata omaa taloudellista tilannettaan osallistumalla huume- tai väkivaltarikollisuuteen nousee huomattavasti, kun oma taloudellinen tilanne on heikko.
Tästä ilmiöstä puhutaan nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa ”helppona rahana”. Rahan tienaaminen nähdään helppona siksi, koska yhtäkään lomaketta ei tarvitse täyttää Kelaan ja raha tienataan oman elämän ohessa. Tästä syntyy helposti kierre, jossa omaa päihderiippuvuutta rahoitetaan rikollisuudella. Olen nähnyt läheltä, kun näin käy.
Päihdemaailma ei ole sellaista, kuin elokuvat ja tv-sarjat antavat ymmärtää. Se on raaka, yksinäinen ja turvaton, mutta samaan aikaan sellainen, mikä on käyttäjälle tuttua. Sellaista elämää, missä ei tarvitse hävetä itseään ja omaa elämäänsä, ja missä rikollisuus ja päihteet ovat osa arkipäivää.
On todella surullista, etteivät hallituksessa istuvat henkilöt tunnu ymmärtävän, että päihde- ja alkoholiriippuvuudet ovat osa Suomen kansantauteja.
Jotta voisimme yhteiskuntana auttaa näitä riippuvuuksista kärsiviä ihmisiä, tulisi meidän suunnata katseemme siihen, miten voisimme heitä auttaa. Turvaisimme heidän taloudellisen toimeentulonsa ja ohjaisimme lisää rahaa päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Palveluihin, jotka olisivat helposti saatavilla.
Näillä toimilla saisimme ehkäistyä niin kuolemia kuin myös kasvavaa rikollisuutta. Olisi tärkeämpää keskittyä siihen, kuinka voisimme tukea riippuvuudesta paranemista, ei siihen kuinka paljon voisimme heidän asemaansa heikentää.
Yksikään päihderiippuvuudesta kärsivä ei ole valinnut sairauttaan, se olisi meidän kaikkien hyvä muistaa.
Kuitenkin nykyiselle hallitukselle on tärkeämpää keventää omia verojaan, kuin tukea heikommassa asemassa olevia.
Ministereiden korupuheet ennaltaehkäisevästä päihdetyöstä ja mielenterveyteen panostamisesta menettävät pohjansa, kun samaan aikaan suunnitteilla on leikata ihmisten toimeentulosta.
Kirjoittaja on raumalainen opettajaopiskelija, lähihoitaja ja VIVA Rauma ry:n puheenjohtaja.
Teksti on julkaistu myös 20.9.2023 Satakunnan Viikossa järjestöyhteistyön kolumnina.