- Uutiset
Kansa marssii hallitusohjelmaa vastaan
Raumalainen vasemmistoaktiivi Eija Ailasmaa osallistui lauantaina 9. syyskuuta Alas äärioikeistohallitus -mielenosoitukseen Tampereella.
Mielenosoitusmarssille kokoonnuttiin kello 14 Tampereella Sorin aukiolla.
Siitä jatkettiin Hämeensillan yli kulkueena kohti Keskustoria, jossa oli puheita ja muuta ohjelmaa.
Poliisi arvioi, että äärioikeistoa ja rasismia vastaan marssimaan oli kokoontunut noin 500 ihmistä. Järjestäjät olivat sitä mieltä, että koolla oli hyvinkin nelinumeroihin määrä marssijoita.
Lauantaina marssittiin myös Kotkassa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Lisää marsseja on luvassa syksyn mittaan.
Eija Ailasmaa pahoitteli, ettei ehtinyt olla mielenosoituksessa koko aikaa.
– Osa musiikista ja puhujista jäi kuulematta, hän kertoo.
Kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo sanoi sunnuntaina Ylelle:
– Uudistuksia on välttämätöntä viedä eteenpäin. Koitettaisiin tehdä niitä ensin yhteisymmärryksessä ja mahdollisimman paljon sopien.
Pääministeri toivoo ammattiyhdistysliikkeeltä malttia, ja hänen mukaansa ilmassa on henkeä, että mielenilmaisuja tullaan näkemään.
Tampereella pidetyn mielenosoituksen kylteissä ja banderoilleissa luki:
”Äärioikeistohallitus alas!”
”Keltainen kortti hallitukselle”
”Leikkaukset ovat ideologinen valinta”
Tästä voidaan päätellä, että Orpon hallituksen ja kaduilla marssivan kansan mielipiteet ovat varsin kaukana toisistaan.
Mielenosoituksissa tavataan!