• Uutiset

Katso Li Anderssonin kampanjastartti

Katso tästä Li Anderssonin presidentinvaalikampanjan vaalistartti ja se toinenkin YouTube-video.

Tehdään yhdessä meille
SEURAAVA
KOKO KANSAN
PRESIDENTTI

Puheessan presidenttiehdokkaamme vaatii tulitaukoa Gazaan. Puhui Li Andersson paljon muutakin:

– Haluan myös, että Suomi on paikka, jota jokainen täällä asuva voi kutsua kodikseen. Kautta vuosisatojen maamme on ollut monien kulttuurien, uskontojen ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten yhteinen koti, ja näin tulee olla myös jatkossa. Suomi on osa ihmiskunnan monikulttuurista historiaa, mutta silti rasismi on edelleen valtava ongelma maassamme. Sen korjaamisessa presidentillä on merkittävä rooli keskeisenä yhteiskunnallisena keskustelijana.

– Presidenttinä haluaisin korostaa sitä, miten lopulta olemme kaikki yhdessä. Niin toisistamme välittävinä suomalaisen yhteiskunnan jäseninä, vastuullisina kansainvälisen järjestelmän toimijoina kuin lopulta osana maapallon ja kaiken elävän muodostamaa kokonaisuutta. Me olemme yhdessä ja pystymme tekemään maailmasta paremman – sen viestin haluan koko kansan presidenttinä välittää.

Seuraava koko kansan presidentti Li Andersson