- Kolumnit
Jussi Saramo: Israelin oikeisto ja Hamas ovat saman kolikon eri puolet
Kansanedustaja kirjoittaa kolumnissaan häpeävänsä sitä, miten ihmiskunta voi katsoa vierestä tuhansien lasten surmaamista.
– Gazaan tarvitaan heti tulitauko ja humanitaarisen avun rajoittamaton pääsy.
Israelin oikeistolainen johto ei ole kymmeniin vuosiin halunnut neuvotella. Sille ei käy yksi demokraattinen valtio, jossa palestiinalaisilla olisi demokraattiset ja ihmisoikeudet. Sille ei käy myöskään kahden valtion malli
– Israel on tehnyt kaikkensa, ettei rauhaa tule, ja etteivät palestiinalaiset saa heille YK:ssa sovittuja oikeuksia.
Osallistuessani mielenosoitukseen Palestiinan puolesta meinasin törmätä kulkueen läpi kävelleeseen mieheen, joka huusi vihaisena, kuinka tuemme Hamasin terrorismia.
Eduskuntaa myöten saa kuulla syytöksiä juutalaisvastaisuudesta, jos kritisoi Israelin hallituksen tekoja.
Meidän suomalaisten pitäisi tietää paremmin. Vaikka uutiset kertovat usein vain ylätasolla ”kuolleista” (aivan kuin nämä kuolisivat itsekseen) on tietoa saatavilla. Moni ei halua ottaa sitä lainkaan vastaan, vaan uskottelee itselleen, että Israelin pommituksille on oikeutus.
En itsekään pysty katsomaan kuin pienen osan videotulvasta, jota netissä löytyy Gazassa tapahtuvista hirveyksistä. Kymmenet tuhannet viattomat siviilit on jo tapettu kostoiskussa, jossa Israel kostaa satojen israelilaissiviilien ja usean sadan sotilaan tappamisen.
Totesin mielenosoituksessa, että minua hävettää, miten ihmiskunta voi katsoa vierestä tuhansien lasten tappamista. Aivan erityisesti minua hävettää suomalaisena länsimaalaisena ihmisenä. Olemme jo vuosikymmeniä sallineet laittoman miehityksen Palestiinassa.
YK on kyllä tuominnut kerta toisensa jälkeen Israelin väkivaltaisen toiminnan ja laittomien siirtokuntien kasvattamisen. Gazan saartoa on pidetty ihmisoikeuksien vastaisena. Kansainvälinen yhteisö on vain paheksunut ja toimittanut apua alueelle, sen sijaan, että sen nuorelle väestölle annettaisiin joku näköala tulevaisuudesta, jossa heidän ei tarvitse asua maailman suurimmassa avovankilassa.
Israelin propagandan mukaan ongelmana on, ettei Gazaa johtavan Hamasin kanssa voi neuvotella.
Silmät suljetaan kokonaan siltä, ettei Israelin oikeistolainen johto ole kymmeniin vuosiin itse halunnut neuvotella. Sille ei käy yksi demokraattinen valtio, jossa palestiinalaisilla olisi demokraattiset ja ihmisoikeudet. Sille ei käy myöskään kahden valtion malli – Israel on tehnyt kaikkensa, ettei rauhaa tule, ja etteivät palestiinalaiset saa heille YK:ssa sovittuja oikeuksia.
Kun Hamas tappoi viattomia siviilejä Israelissa yli kolme kuukautta sitten, oli kansainvälinen reaktio oikea. Meillä Suomessa yksikään puolue ei hyväksy Hamasin tekoja.
Kun Israel alkoi pommittaa aivan yhtä viattomia siviilejä, ei moraalista kompassia enää valtion johdosta löytynytkään.
Yhä vielä – kuukausia Hamasin hyökkäyksen jälkeen länsimaissa toistellaan, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Mutta Israelin toimilla ennen ja jälkeen Hamasin hyökkäyksen ei ole ollut mitään tekemistä itsepuolustuksen kanssa. Avustusjärjestöjen arvion mukaan tänä vuonna ihmisiä alkaa kuolla enemmän nälkään ja tauteihin kuin pommituksiin.
Israelia johtavien poliitikkojen puheet tähtäävät kansanmurhaan.
Israel ei ole sallinut edes muille humanitaarisen avun toimittamista, vaikka miehittäjävaltiona sillä olisi kansainvälisen oikeuden mukaan velvollisuus itse tarjota tarvittava humanitaarinen apu alueelle.
Onkin järkyttävää, että Israelin kanssa käydään yhä kauppaa ja esitetään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Israelin annetaan osallistua urheiluun ja euroviisuihin, eikä sitä kohdella kuten esimerkiksi Ukrainaan hyökännyttä Venäjää.
Länsi ja moni suomalainenkin poliitikko ovat taas näyttäneet, että ihmisoikeuksista ja demokratiasta puhuvien johtajien moraali on kaksinaismoraalia. Liittolaiset saavat syyllistyä mitä hirvittävimpiin rikoksiin, joista puhuvat hiljennetään ja esitetään ääriajattelijoina.
Gazaan tarvitaan heti tulitauko ja humanitaarisen avun rajoittamaton pääsy.
Sen jälkeen kaikille osapuolille on tehtävä selväksi, että juna kohti yhden tai kahden valtion mallia lähtee, eikä yhdenkään terroristin tai äärioikeistolaisen valtiojohtajan anneta sitä pysäyttää.
Sekä Putin että Netanjahu odottavat nyt Yhdysvaltain presidentinvaaleja, mutta jokaisen meistä on tehtävä selväksi, ettemme enää hyväksy mitään muuta, kuin kaksoisstandardien hylkäämistä. Jokaisen ihmisen on oltava yhtä arvokas uskontoon tai syntyperään katsomatta.
Kirjoittaja on kansanedustaja ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
EDIT 27.5.2024 vaihdettu artikkelikuva.