- Uutiset
Toimitilalautakunnan kuulumisia
Palveluverkkouudistuksen vaatima toimitilojen tarkastelu on alkamassa Satakunnan hyvinvointialueella.
Myös sisäilma-asiat sekä kuntien kanssa käytävät vuokrasopimusneuvottelut olivat toimitilalautakunnan esityslistalla.
Satakunnan hyvinvointialueen toimitilalautakunta kokousti torstaina 29. helmikuuta. Satakunnan vasemmistoliittoa lautakunnassa edustavat Milka Tommila ja Mikko Kaunisto.
Tulevan palveluverkkouudistuksen mukanaan tuomaa toimitilojen tarkastelua ollaan aloittamassa hyvinvointialueella. Luottamushenkilöt saivat selvitystä Satakunnan hyvinvointialueen käytössä olevista tiloista.
– Tilojen kokonaismäärää on saatu vähennettyä kolmisen prosenttia vuoden 2023 alusta alkaen katsottuna, Mikko Kaunisto kertoo.
Tilojen sisäilmatilanteesta saatiin päivitystä, jonka mukaan tilanne Satakunnan alueella on hivenen parantunut.
- Ongelmakohteiden määrä on vähentynyt kolmella.
- Tutkimuksia ja toimenpiteitä tehdään tällä hetkellä yhteensä 16 kiinteistössä.
Mikko Kaunisto otti kokouksessa esille sisäilmaongelmissa erilaisten töiden aiheuttamat sisäilmavaikutukset:
– Esimerkiksi paloasemien kohdalla puhdas paloasema -hankkeen toimenpiteet tulee ottaa toimintatavaksi ja tavoitteeksi.
Mikko Kaunisto
Tilankäytön tehostamisesta saatiin erittäin selkeä esitys käytössä olevien tilojen saamiseksi monipuolisesti eri toimijoiden käyttöön, huomioiden erityisesti asiakkaan näkökulma.
Milka Tommila muistutti puheenvuorossaan:
– Tilankäytön tehostamisessa tulee ottaa huomioon myös henkilöstön näkökulma ja mielipiteet, varautuminen ongelmiin, turvallisuus sekä potilasturvallisuus.
Milka Tommila
Uudistuksessa on lähtökohtana, että otetaan huomioon uusi teknologia mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi toimitilalautakunta sai infoa kuntien kanssa käynnissä olevista vuokrasopimusneuvotteluista.