Teemu Laulajainen: Uusi luonnonvara

– Kaikki kulttuurimme fyysiset rakennuspalikat tulevat luonnosta. On

• hiekkaa,
• multaa,
• fossiilisia polttoaineita,
• vesivarantoja,
• mineraaleja,
• metsää ja
• happea.

Näistä kaikki, paitsi viimeisin, ovat näyttäneet loppumisen merkkejä.

Hiekkaa käytetään kaikkeen rakentamiseen joka vuosi yhä enemmän. Se on toiseksi eniten käytetty luonnonvara veden jälkeen. Helpot hiekkavarastot hupenevat, eikä Saharan hiekka kelpaa, sillä se on hioutunut liian pyöreäksi ja tarttumattomaksi. Hiekan takia jopa tapetaan ihmisiä.

Viljeltävän maan eroosio uhkaa ravinnon tuotantoa, ja öljyntuotanto vähenee joko varantojen tai kysynnän tai molempien loppuessa.

Veden lähteet eivät ole loputtomia; muuntuvat sadealueet, kuivuus ja hupenevat pohjavesivarannot ovat todellinen ongelma.

Ns. vihreän siirtymän eksponentiaalisesti kasvava mineraalintarve repii auki merenpohjat, suojelualueet, maisemat ja saastuttaa ympäristön, eikä 1:1 energiasiirtymä ole missään skenaariossa realistinen.

Metsien ja luonnonvaraisten alueiden määrä on vähentynyt, ja sitä mukaa biodiversiteetti. Antroposeeni on saanut aikaan kuudennen massasukupuuttoaallon.

Meillä on siis kipeä tarve uudelle luonnonvaralle. Sitä jo hyödynnetään, mutta liian pienissä määrin. Jokainen meistä on kosketuksissa siihen päivittäin. Oikeastaan se ei ole luonnon aikaansaannos, vaikka luonto tämän varannon alkulähde onkin. Se on syntynyt ihmiskosketuksessa ja tämän uuden luonnonvaran nimi on jäte.

Kun alkuperäiset luonnonvarat ovat vähenemässä, meidän on katkaistava luonnosta kaatopaikalle -talous ja laitettava materiaali kiertoon.

Kiertotalouskeskustelu typistyy helposti keskusteluun kierrätyksestä. Se on toki tärkeää, mutta ei vastaa kysymykseen, johon vastausta pitäisi hakea. Tuotteen loppusijoituspaikka on vähemmän tärkeää kuin se, oliko sen valmistus viisasta alun perinkään. Tuotteen suunnittelu ja valmistus onkin vastuussa kahdeksankymmenprosenttisesti tuotteen ympäristöjalanjäljestä.

Mikä kiertotalous?

Talouskasvun ajatus on ristiriidassa ekologisesti kestävän elämän kanssa. On vaikea kuvitella, miten bruttokansantuotteen ylläpitäminen ja kulutuksen vähentäminen sopisivat yhteen. Luovutaan siis termistä ja otetaan käyttöön käsite talousjalostus.

Se kuvaisi paremmin maailmaa, jossa turhaa tavaraa ei tuotettaisi ollenkaan, neitseellistä raaka-ainetta otettaisiin käyttöön mahdollisimman vähän, ja se mikä otetaan, suunnitellaan kestäväksi, korjattavaksi (modulaariseksi), muunneltavaksi, myrkyttömäksi ja helposti kierrätettäväksi. Jalostetaan taloutta.

Luonnonvarojen säästäminen tarkoittaa siis globaalia ja radikaalia muutosta hyödykkeiden tuotantoprosessiin ja pitää sisällään myös turhakkeiden valmistuksen lopettamisen.

Tuote ei syntyisi enää ripulitalouteen, jossa nopeasti valmistettu krääsä solahtaa kulutusyhteisön yläpäästä sisään ja arvonsa menettäen turahtaa peräpäästä ulos kaatopaikalle. Jos raaka-aineen täytyy menettää neitsyytensä, annetaan sille edes kunnon arvo.

Tuotetta pitäisi ajatella palveluna.

• Suunnittelupalvelu,
• tuotantopalvelu,
• huoltopalvelu,
• korjauspalvelu ja
• kierrätyspalvelu.

Kaikki palvelut tähtäisivät tuotteen ja sen arvon kierrossa pysymiseen. Lopulta kierrätyskelvottomat osat muunnettaisiin lämpöenergiaksi, ja Orpon lupailemat piipunhatut suodattaisivat hiilidioksidin ja myrkyt pois.

Miksi kiertotaloutta tarvitaan?

Luonnonvarojen tuhlaaminen rajallisella planeetalla on yksinkertaisesti tyhmää ja hengenvaarallista. Nykysysteemi kiihdyttää ilmastonmuutosta, biodiversiteettikatoa, saastumista ja elinolosuhteidemme kapenemista. Niin sanottu energiamurros ei yksin tule pelastamaan meitä, vaikka tietyssä mittakaavassa välttämätön onkin.

Tällä hetkellä yksikään valtio ei ole lunastanut Pariisin ilmastokokoukselle antamiaan lupauksiaan. Paljon on puhetta, viestintää, retoriikkaa, viherpesua, toiveajattelua ja vastuun delegoimista. Helpoimmat siirtymiset fossiilisista energiamuodoista ”vihreisiin” on tehty, mutta niidenkin hyöty on jäänyt marginaaliseksi, koska fossiilisten polttoaineiden käyttö ei ole vähentynyt samassa suhteessa.

Ellei toiminta siis muutu, tulemme lopulta kohtaamaan lisää

• tappavia lämpöaaltoja ja tulipaloja (keskilämpötilan nousu),
• kylmyyttä Euroopassa (AMOC-merivirran pysähtyminen),
• rankkasateita (ilman vesihöyrypitoisuus nousee lämpötilan noustessa),
• kalakantojen romahdus (korallit, jotka ylläpitävät 1/3 meren ekosysteemiä, ovat kuolemassa),
• tulvia (merenpinnan nousu lämpölaajenemisen ja sulavesien ansiosta),
• pahempia myrskyjä (meriveden lämpöenergian nousu) ja kuivuutta (ilmastovyöhykkeiden siirtyminen).

Lisäksi saasteet pilaavat lisää vesi-, maa- ja ilma-alueita, pölyttäjät ja muut ekosysteemipalveluiden ylläpitäjät katoavat ja ilmastopakolaiset tulevat toisten tonteille.

Niin meren kuin maan sadot pienenevät; kaupunkien infrastruktuuri kärsii. Muuttuneisiin olosuhteisiin sopeutuminen vaatii ylimääräistä energiaa, jota ei ”vihreänä” ole tarpeeksi tarjolla, joten on pakko käyttää ilmastonmuutosta edelleen kiihdyttävää öljyä, maakaasua ja kivihiiltä.

Finanssipolitiikka ei kykene enää vastaamaan tuhojen määrään. Vastakkainasettelu syvenee ja lopulta hupenevista luonnonvaroista kiistellään väkivaltaisiin konflikteihin asti. Ilmaston keikahduspisteet ylittyvät peruuttamattomasti ja yhteiskunnat alkavat murtua.

Kiertotalous sen sijaan vähentäisi biodiversiteettikatoa, hillitsisi ilmastonmuutosta, vähentäisi saastumista, turvaisi ravinnontuotantoa ja lisäisi yhteisöllisyyttä. Sen on sanottu olevan suurin yksittäinen ratkaisu ekokriiseihin. Siksi sitä tarvitaan.

Miten kiertotaloutta toteutettaisiin?

Kukaan ei tiedä tarkalleen, miten pitäisi toimia. On ihmisoikeuskysymyksiä, käytännön järjestelykysymyksiä, rahoituksen kysymyksiä, lakiteknisiä kysymyksiä ja asennekysymyksiä.

Kiertotalous mainitaan konferensseissa ja hallitusohjelmissa, mutta toistaiseksi ei ole nähty sen suurempaa muutosta. Surullista on, että kun innovatiivisia yrityksiä ilmestyy, ilman tukipolitiikkaa ne näivettyvät kuoliaiksi, jos kulutusyhteiskunta ei ymmärrä ottaa niitä käyttöön.

Sääntelyn tulisi olla maailmanlaajuista. Pelkkä kierrätys ei riitä, tuotetun tavaran määrä on saatava alas.
Koska raha pyörittää maailmaa, eikä kansalaisten moraalin varaan kannata laskea mitään, ainoa keino hillitä mässäilytaloutta on leimata luonnonvaroille ja niiden louhimisen aiheuttamalle vahingolle niin suuri hintalappu, että ne jäävät rauhaan.

Kierrätysmateriaaleista tehtyjen kestävien vaatteiden pitäisi olla edullisempia kuin pikamuoti. Sheinin ja Temun kaltaiset nettishoppailuparatiisit ovat tämän maailman nettoshippailuparasiitteja, ja länsimaalaiset hyväuskoisia hölmöjä. Kuvaavaa on, etteivät kiinalaiset itse käytä myrkyllisiä ja kaikkia arvoja rikkovia tuotteitaan.

Suomi voisi omalta osaltaan maksimoida hiilinielunsa metsien ja maaperän suojelulla. Puun käyttö tulisi rajoittua pitkäikäisiin ja innovatiivisiin tuotteisiin. Miten paljon muovia ja metallia korvaavia käyttötavaroita puusta voidaankaan valmistaa! Nyt suurin osa puumassasta menee tuotteisiin, jotka luovuttavat hiilensä ilmakehään viimeistään viiden vuoden sisällä.

EU voisi tiukentaa tuonnin ekologisia kriteereitä. Nykyistä metsäkatoasetuksen noudattamista tulee valvoa tarkkaan. Kehitteillä oleva digitaalinen tuotepassi on yksi askel eteen päin. Sen avulla tuotteista näkisi

• raaka-aineet,
• hiilijalanjäljen,
• vesijalanjäljen,
• kierrätysvaihtoehdot,
• korjausvaihtoehdot ja muita tietoja riippuen siitä lukeeko niitä Tulli vai kauppias.

Nettishoppailulle pitäisi laittaa jotkut rajat. Elektroniikan olisi oltava valmistettu kestäväksi, helposti korjattavaksi ja puhelimien päivitysten jatkuttava nykyistä pidempään.

Tavaroiden uusien mallien julkaisemiselle pitäisi laittaa joku roti. Kehityksen pitäisi kulkea ekologiseen suuntaan, ei härpäkelogiseen suuntaan.

Oliko ennen paremmin?

Tietyssä mielessä ”ennen oli paremmin”. Ihmiset saivat elantonsa käsitöistä, käyttivät paikallisia resursseja, uusivat ja korjasivat. Ei ollut tarve rahdata tavaraa toiselta puolelta maailmaa.

Kiertotaloutta edistäisi, jos esimerkiksi oppisopimuskoulutus ottaisi piiriinsä korjaamis- ja entisöintiammatit, kuten suutarit, räätälit ja elektroniikkakorjaajat.

Vertaislainaamoja autettaisiin saamaan kotien nurkissa makaavat passiiviset tavarat liikkeelle; autojen edullinen vuokraaminen yleistyisi; kaupunki-infra suunniteltaisiin pyöräilijät huomioonottaen ja kattava julkinen liikenne kulkisi sähköllä tai biokaasulla. Asumisrakentaminen käyttäisi vähähiilistä terästä ja puhdistettua hiekkaa sekä kierrätysmateriaaleja mahdollisuuksien mukaan. Talot suunniteltaisiin alun perinkin nollaenergiataloiksi.

Kiertotalous saisi tulla pakolliseksi oppi-aineeksi kouluihin – sitä pitäisi opettaa yliopistoa myöten. Hallitukselle selvennettäisiin tiedemiesten avulla mihin ollaan menossa, ellei rahan virtaamista epäeettisiin kohteisiin lopeteta ja ohjata sitä tulevaisuutta ajatteleviin yrityksiin. Elinkeinonsa menettäneille räätälöitäisiin uusi vähähiilinen suunta sosiaalisen ja rahallisen tuen kera.

Kiertotalous ei ole vaihtoehto…

…se on elinehto, kuten Reijo Karhinen ja Krista Mikkonen ovat Suomen strategisen kiertotalousohjelman julkistuksessa (2021) lausuneet. Nykyhallitus ei hallituskausien ylittäväksi tarkoitettua kiertotalousohjelmaa kunnioita. Se on typistänyt kiertotalouden ajatuksen pelkäksi kierrättämiseksi ja julistanut ohjelmassa mainitun empaattisen politiikan tarpeen kuolleeksi ihan valtiovarainministerin suulla.

Tarvitsemme enemmän virkamieskeskustelua lineaarisen talouskasvun jalostamisesta kiertotaloudeksi. Asia on otettava vakavasti niin valtio- kuin kuntatasolla. Suomen jätteiden kierrätystaso on Euroopan mittakaavassa keskinkertainen. Kotitalousjätteiden kierrätys on tehtävä mahdollisimman helpoksi omakotitaloasukkaille ja yrityksille.

Pullojen ja tölkkien pantillinen kierrätys on meillä jo maailman huippua. Otetaan tapa käyttöön muunkin jätteen kohdalla. Onhan se valtava mahdollisuus.

EU:n pakkausjätedirektiivin tarkoituksena on vähentää jätemäärää koko Euroopassa. Pullojen kierrätysjärjestelmän rinnalle on tarkoitus rakentaa toinen järjestelmä, joka pesee pullot ja tölkit ja säilöö ne ehjinä uudelleenkäyttöä varten. Europarlamentaarikko Mauri Pekkarisen mielestä parempi ratkaisu olisi ollut viedä suomalainen panttijärjestelmä Eurooppaan.

Kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa asiaan tuntuvat olevan pieniä. Muutoksen vastaiset huutelijat saavat enemmän tykkäyksiä, koska konservatiivisuus on turvallista ja oman kuplan vahvistaminen luontevaa. Leo Straniuksen mukaan menestyksekkään kiertotalousyrityksen reseptin suurin ainesosa on ”häpeämätön toiminta ja tekeminen”, jota taito ja osaaminen ohjaa.

Itse ostan uutta niin vähän kuin mahdollista, korjaan vanhaa jos osaan ja yritän käyttää loppuun. Lopussa tavara menee kierrätykseen ja raaka-aineeksi uuteen hyödykkeeseen.

Jokainen voi olla arjen näkymätön sankari, joka kulutus- ja kierrätysvalinnoillaan tukee parempaa tulevaisuutta.

Vaikka kierrätys, korjaus ja secondhand-shoppailu on pieni teko yksilölle, kertautuessaan se on suuri askel ihmiskunnalle. Ja aivan välttämätön.

Kirjoittaja on raumalainen vasemmistoaktiivi ja valokuvaaja.

EDIT 9.4.2024 klo 9.15 tehty muutamia kirjoittajan ehdottamia täsmennyksiä.