• Mielipiteet
  • Toimituksen nostot

Pertti Salo: Potut pottuina syksyn neuvotteluissa

Kirjoittajan mielestä hallitus näkee ratkaisuna vain työntekijöiden ja köyhien kurittamisen ja ay-liikkeen kiusaamisen.

EK puolestaan väittää kilpailukyvyn riippuvan pelkästään palkkakustannuksista, eikä näe johtotasolla tehtyjä virheitä.

– Työmarkkinaneuvotteluista tulee vaikeita, kertovat uutiset. Tyytymättömyys hallituksen päätöksiin alkaa purkautua.

Hallituksen päätökset työttömyysturvan heikennyksistä, lakko-oikeuden rajoituksesta ja sosiaaliturvan heikennyksistä aiheuttavat suurta tyytymättömyyttä ay-liikkeessä. Nyt maksetaan potut pottuina kaikista viime kevään tapahtumista.

Työmarkkinaneuvotteluissa ay-liikkeellä on tilaisuus antaa palautetta hallituksen sekaantumisesta työmarkkinoiden toimintaan.

Hallitus ja EK ovat olleet varsin kovakorvaisia ay-liikkeen esityksille ja maksattavat elinkeinopolitiikan virheet hyökkäämällä ay-liikkeen kimppuun,

ja romuttavat työsopimuslakia samalla, kun ulkomaiset sijoitusyhtiöt saavat mellastaa vapaasti Suomessa.

Työntekijöiden muutosturvan parantaminen ja koulutusoikeuksien takaaminen ovat asioita, joille mm. Teollisuusliitto aikoo hakea kompensaatiota hallituksen hankkeille.

Hallitus leikkaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja aikoo helpottaa henkilöperusteista irtisanomista ja rajata yt-lain soveltamista. Aikuiskoulutustuki on jo lakkautettu.

Kilpailukykyä on romutettu energian hinnalla ja ALV:n tuleva korotus aiheuttaa konkursseja pk-sektorilla.

Suomen markkinoille työnnetään ulkomailta dumpatuin hinnoin tuotteita, jotka aiheuttavat ongelmia kotimaiselle tuotannolle.

Kaikki tämä kaadetaan veronmaksajien niskaan ostovoimaa heikentämällä ja työntekijän asemaa heikentämällä.

Ulkomaiset sijoitusyhtiöt kikkailevat veronmaksunsa ja tuottonsa muualle eli valtio menettää tuloja tälläkin tavalla.

Hallitus näkee ratkaisuna vain työntekijöiden ja köyhien kurittamisen ja ay-liikkeen kiusaamisen.

EK väittää kilpailukyvyn riippuvan pelkästään palkkakustannuksista eikä mistään muusta. Johtotasolla tehtyjä virheitä ei myönnetä ja siellä palkkoja ja palkkioita nostetaan kymmeniä prosentteja riippumatta yrityksen tuloksesta.

Tämä on varsin onnetonta ja kapeakatseista ajattelua. Tätä ajattelua on nähty jo vuosia, ja vastuullisuutta ei ole näköpiirissä hallituksen eikä EK:n taholta.


Pertti Salo
FM, yrittäjä ja opettaja
Eurajoki