Teemu Laulajainen: Osa 1

– Olemmeko koskaan tehneet asioita tulevaisuuden hyväksi? Vai onko kaikki ollut vain itsekästä nautinnon tavoittelua ja hyvä tulevaisuus sattuman varassa?

Viisaana pidetty kylänvanhin voisi torilla sanoa, että

”Mikä on ihmiselle hyväksi nyt, on sitä myös tulevaisuudessa. Pitäkäämme siis huolta demokratiasta, puolustusvalmiudesta, terveyspalveluista, kaupankäynnistä, koulutuksesta ja taloudesta. Kilpailukyky on terveen yhteisön merkki. Menestyminen ja kuluttaminen pitää kapitalismin rattaat pyörimässä myös tulevia sukupolvia varten.”

Teini-ikäinen huutaa:

”Bruttokansantuotteen ylläpitäminen ei ole vaihtoehto, sillä vaikka resurssitason irtikytkentä taloudellisesta kasvusta olisikin mahdollinen, se ei tapahdu tarpeeksi nopeasti hillintätoimien kiireellisyyden aikaikkunassa, ellei paradigman muutos saa vauhtia positiivisista sosiaalisista keikahduspisteistä.”

Suomeksi: se mikä oli ennen tavoiteltavaa, voi nykytiedon valossa olla jopa rikollista.

Vuosisatojen aikana ahnaasti käytetty fossiilinen energia on palamisjätteillään aiheuttanut ilmakehässä kasvihuonekaasujen lisääntymisen, joka kasvihuoneilmiön takia johtaa planeetan keskilämpötilan kasvuun ja sitä myötä koko biosfäärin muuttumiseen.

Katastrofien laajuus tulee olemaan ennenkokematonta.

Koko elämämme on rakentunut öljyn, maakaasun ja hiilen polttamiselle, ja nyt se pitäisi lopettaa. Emme vain tiedä miten.

Ilmastotoimemme ovat riittämättömiä, liian hitaita sekä mahdollisesti vääränsuuntaisia. Ja koska sotku on ruma ja vaatii elämäntapamuutoksia, nykyjärjestelmästä hyötyvät eivät halua laittaa tikkua ristiin.

He, jotka yrittävät herättää meitä näkemään suuntamme tuhoisuuden, saavat niin yleisön kuin lain tuomion.

Itse luomamme järjestelmä suojelee itse itseään, vaikka tulevaisuuden pelastamiseksi sen olisi viisainta murtua. Murros olisi edes mahdollisuus johonkin viisaampaan.

Tottelemme(ko) vain rahaa

Monilla tutkimuksilla on todistettu, että ilmastonmuutos tulee vetelemään globaalia taloutta päin naamataulua. Mitä pidemmälle annamme sen mennä, sitä pahemmin saamme turpaamme.

Suomi tosin saattaa, ainakin aluksi, olla maantieteellisen sijaintinsa ansiosta hyötyjien joukossa.

Lämpenevä ilmasto hyödyttää maa- ja metsätaloutta kasvukauden ja -alueen suurentuessa. Lämmityskulut saattavat pienentyä ja ”vihreän” teknologian tuotanto voi tuoda työpaikkoja, ostovoimaa ja viennin kasvua.

Toisaalta kuivuus lisääntyy ja se vaikuttaa negatiivisesti, jopa omaan kansallismaisemaamme.

Newsflash:

Jos AMOC (Atlantic Meridional Overturning Circulation), kaikkien keikahduspisteiden äiti, pysähtyy, kuten on menneisyydessäkin käynyt, ei Eurooppa enää seuraa muun maailman lämpenemistä, vaan kylmenee rajusti.

Mutta koska kaikki taloudellinen hyöty on edelleen tiukasti kiinni kulutuksessa, fossiilisten polttoaineiden ja niiden jakeiden tuotteissa ja sitä kautta kasvihuonekaasupäästöissä, vaurastumisen ohella pahennamme ilmastonmuutosta. Ja kun se etenee tarpeeksi pitkälle, niin sekä heijastuvat että suorat haitat tulevat polkemaan Suomen aiemmin mainitut hyödyt jalkoihinsa.

Talouskeskustelu on todellisuudesta irrallaan niin kauan, kun se ei tunnista ilmastonmuutoksen, saasteiden tai luontokadon aiheuttamia ongelmia. Hyvä esimerkki tästä on se, että ekonomistit vähättelevät tilannetta ja kehottavat kuluttamaan lisää, kuin mitään ilmastonmuutosta ei olisi olemassakaan.

Siihen saatetaan viitata, mutta silloinkin ilmastonmuutos ymmärretään vain ulkoiseksi riskiksi, kun kaiken lähtökohdaksi pitäisi ottaa maapallon resurssien kestävyys.

Englantilaisen taloustieteilijä Kate Raworthin mielestä yliopistojen taloustieteen koulukunnissa pitäisi ensimmäiseksi opettaa mm. planetaariset rajat sekä hiili- ja vesikierto, joiden rajoissa taloutemme joutuu toimimaan.

Nykyinen lineaaritalous ei kunnioita näitä rajoja. BKT on jo ajan kelkasta tipahtanut mittari; talouskasvu tulisi uudelleenajatella talouden jalostukseksi, koska nykyinen ”kasvu” on yhtä kuin luonnontuhoamista ja katastrofien rakentamista.

Ei ole ihme, että ilmastonmuutosta on kuvailtu historian suurimmaksi markkinoiden epäonnistumiseksi. Sen hillitsemättömyys maksaa maailmalle joka vuosi viisi miljardia dollaria ja kokonaishintalappu on uuden tutkimuksen mukaan kuusi kertaa suurempi mitä aiemmin on arvioitu.

Taloudessa toimivien pukuihmisten olisi syytä mennä itseensä ja tieteeseen. Meillä on hienoja esimerkkejä ajan tasalla olevista talousajattelun sovittamisesta ilmastonmuutoksen todellisuuteen, samoin kuin koulutettuja ympäristöekonomisteja.

Heitä pitäisi kuunnella. Uudenlainen toimintamalli on aivan välttämätön, sillä tämän ja tulevien vuosisatojen aikana globaalin lämpenemisen seuraukset eivät jätä ainuttakaan inhimillisen toiminnan osa-aluetta kylmäksi.

Kirjoittaja on raumalainen vasemmistoaktiivi