Teemu Laulajainen: Osa 3 eli fossiilinarkkarin itsepetos

– Tuotteen kauppaan saaminen on edellyttänyt raaka-aineen louhimista, kuljetusta, erottelua, yhdistämistä, jalostusta, lämmitystä, kasvatusta, mainostamista, muokkausta, kuljetusta, tarkistusta, viimeistelyä ja niin edelleen.

Jokaiseen vaiheeseen on uponnut jonkin sortin energiaa. Useimmiten tuon energian alkulähde on raakaöljyn jakeet, maakaasu, kivihiili tai bioenergia. Niistä kaikista irtoaa ilmastoa lämmittävää kasvihuonekaasuja. Tätä kaikkea emme näe emmekä ajattele.

Olemme energiasokeita.

Ennen kuin soitamme vieroitukseen, katsokaamme kuinka riippuvaisia olemme:

Yhteiskuntamme 4 peruspilaria

Loppujen lopuksi, ajattelimme tai filosofoimme mitä tahansa, kysymys tulevaisuuden laadusta ratkaistaan materiaalisella tasolla. Mistä saamme energiamme ja kuinka paljon ja miten sitä käytämme.

Energiaan erikoistunut Manitoban yliopiston eläköitynyt professori Vaclav Smil puhuu neljästä tukipilarista, joille sivistyneen maailman olemassaolo perustuu.

1.

Muovin kulutus (ja tuotanto) on sidoksissa taloudelliseen kasvuun ja ellei nykymenoon tule muutosta, muovin määrän on ennustettu kolminkertaistuvan vuoteen 2060 mennessä.

Muovia on kaikkialla. Vaatteissasi, kengissäsi, kulkuvälineissäsi, asunnossasi ja sisälläsi.

Se on äärimmäisen kätevä materiaali; helposti muovailtavissa, värjättävissä, tuotettavissa, eikä siitä pääse eroon vaikka yrittäisi.

Muovi on vastuussa lukemattomista ympäristöongelmista ja kolmesta prosentista maailman päästöistä. Maailmaan on tuotettu muovia kaikkiaan 8 miljardia tonnia ja niistä 6 miljardia tonnia on jätettä, jota ei ole poltettu tai kierrätetty.

Biopohjaista muovia on 0,5 prosenttia vuosittaisesta 400 miljoonasta tonnista. Ja siitäkin vain puolet on biohajoavaa.

Fossiilipohjaisen muovin korvaaminen biopohjaisuudella vaatii epäkäytännölliset määrät biomassaa, eikä käytännöllisetkään määrät auta, jos kokonaistuotanto on kolminkertaistumassa seuraavien 35 vuoden sisällä.

Kierrätys vastauksena muovi- ja öljyriippuvuuteen on vajaa. Sen tiesivät jo 1980-luvulla Exxon Mobil ja kemianteollisuus, kun keksivät hiljentää kuluttajat ideologialla nimeltä kierrätys, vaikka tiesivät, ettei muovia voi kierrättää. Ei ollut tarvittavaa teknologiaa.

Tänä päivänä tuhansista sekoitemuoveista vain muutamia laatuja pystytään käyttämään uudelleen kerran, ja silloinkin on sekaan lisättävä ”neitseellistä” muovia.

Muovin laatu heikkenee kierrätyksessä nopeasti. Jopa väriaine vaikuttaa. Siksi Sprite luopui vihreistä muovipulloista; ne voidaan kierrättää, eli jauhaa paloiksi ja sulattaa uudelleen pulloiksi samassa erässä kuin kirkkaat pullot.

Noin kymmenesosa nykyisestä muovimäärästä käy kierrätyksen läpi, ennen kuin joutuu loppusijoitukseen. Se ei paljoa auta. 99,5 prosenttia muoveista tuotetaan siis fossiilisista raaka-aineista, kuten raakaöljystä.

2.

Teräksen tuotanto kattaa noin 8 prosenttia koko maailman päästöistä. Ilman sitä meillä ei olisi kaupunkeja eikä matkustusvälineitä.

Teräs on yksi maailman eniten kierrätetyistä materiaaleista ja silti siitäkin kierrätetään vain yksi neljäsosa. Sen kysynnän arvellaan nousevan 30 prosenttia vuoteen 2060 mennessä.

Rautamalmista valmistetaan käyttökelpoista terästä kivihiilestä saatavan koksin avulla. Prosessista vapautuu huomattava määrä hiilidioksidia.

Maailmanlaajuisesti meneillään on tuotannon muuttaminen vähähiiliseksi. Kuuluisin esimerkki lienee SSAB, jonka tavoitteena on tuoda vetypelkistyksen avulla tuotettu fossiilivapaa teräs markkinoille 2026 sekä 2030 mennessä päästä eroon omista kasvihuonekaasupäästöistä.

Jos EU:n teräksentuotanto halutaan toimivan vihreällä vedyllä, tuulivoimaloita pitäisi tilata Kiinasta yhtä paljon mitä Euroopan Unionilla jo on olemassa. Eli toiset noin 100 000 kappaletta.

Toinen pullonkaula on tuuli- ja aurinkovoiman epäsäännöllisyys. Mistä saadaan säätöenergiaa, kun on tuuleton yö? Tehtaat eivät voi pysähtyä, sillä teräksen, vähähiilisen tai runsashiilisen, kysyntä tulee kiihtymään.

Suunnitteilla olevista teräksentuotantolaitoksista 43 prosenttia toimisi sähkökaariuuneilla, kun 57 prosenttia laitoksista kävisi edelleen hiilellä. Vaikka siirtyminen vähähiiliseen terästeollisuuteen on vakavampaa kuin koskaan, se ei kuitenkaan riitä.

Pitääksemme lämpenemisen alle 1,5 asteen, ja Pariisin sopimuksen mukaisena, terästeollisuuden olisi IEA:n (International Energy Agency) mukaan suljettava jo olemassa olevia terästehtaita, eikä uusia kivihiiliperusteisia tehtaita saisi edes suunnitella avattavaksi. Näin ei näytä käyvän.

Terästeollisuuden päästöjen pitäisi puolittua vuoteen 2030 mennessä. Se edellyttäisi kaiken vedyn tuotannon ja sähkökaariuunien toimivan tuulen, auringon tai veden avulla tuotetulla sähköllä.

Jos terästeollisuuden päästöttömyys ylipäänsä on mahdollista, muutoksen aikajänne lasketaan vähintään useissa vuosikymmenissä, ehkä sukupolvissa. Hidasteina ovat mm.

• uuden teknologian kalleus,
• muutosvastarinta ja
• byrokratia

sekä maantieteellisen sijainnin ja jakeluverkoston rakentamisen haasteet.

3.

Sementti on veden jälkeen kulutetuin aine. Sitä on kaupungissa kaikkialla. Kaupungistuminen on sementin kulutuksen suurin ajuri, varsinkin maissa, joissa tavoitellaan samaa luksusta kuin länsimaissa.

Sementin valmistus ja käyttö aiheuttaa saman verran päästöjä globaalista kakusta kuin teräs (8 prosenttia). Se on enemmän kuin lento- ja rahtiliikenne yhteensä.

Betoniteollisuus arvioi sementin tarpeen kohoavan 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Ihanaa!

Alalle on kehitetty lupaavia tekniikoita, mutta niiden mittakaavahyppäykseen tarvitaan

• sementinvalmistajien,
• rakennuttajien ja
• rahoittajien tuki.

Korvaavia aineita ei ole. Puurakentaminen vaadittavassa mittakaavassa lanaisi metsiä eli hiilinieluja alas ennennäkemätöntä vauhtia. Siihen ei ole varaa. Lisääntyvä betonin käyttö aiheuttaa

• ilmansaasteita,
• ”hiekkarikollisuutta”,
• kasvihuonekaasupäästöjä,
• veden kulutusta ja
• luonnon hajottamista.

Betoni on ilmastopahis ja se pitäisi panna verolle muiden ilmastonmuutosta kiihdyttävien ja ympäristöä pilaavien tuotantojen kanssa.

Rakennusteollisuus on säästynyt julkisen mielipiteen paheksunnalta, toisin kuin lentoliikenne.

Vähähiilisiä innovaatioita on kehitetty tällekin teollisuuden alalle, mutta kuten kaikki, ne odottavat maailman ensi-iltaa vielä pitkään.

Jos sementin tarve ja sitä kautta tuotanto lisääntyy koko ajan, samoin kuin päästöt, voidaan kysyä, milloin vähähiiliset innovaatiot saavat betonintuotannon päästöt laskuun?

Rakennusteollisuus on pääasiassa haluton muutoksiin. Se on päässyt helpolla julkisen paineen kohdistuessa esim. lentoliikenteeseen ja karjatalouteen.

Suunnittelussa voitaisiin vähentää betonin ja sitä kautta sementin tarvetta jopa 25 prosenttia.

Suomessa sementtiteollisuus on pystynyt vähentämään päästöjään 27 prosenttia korvaamalla betonin sideainetta eli sementtiä masuuniuunin kuonalla, ja käyttämällä sementin valmistuksessa kierrätyspolttoaineita, kuten tuhkaa tai mineraaliteollisuuden jätettä.

4.

Ammoniakkia käytetään eniten teholannoitteiden valmistukseen. Jos niiden valmistus lopetettaisiin, miljardeja ihmisiä kuolisi nälkään. Samoin kävisi öljyn kohdalla.

Ammoniakki on siis hengentärkeä aine. Se voisi myös auttaa meitä pääsemään eroon laivadieselistä.

Tosin ammoniakkimoottorin prototyyppi on vasta kehitteillä. Kaupallisen tuotannon esteenä on se, että ammoniakkia tarvitaan enemmän kuin laivadieseliä tuottamaan sama energiasisältö. Laivojen tankkien tai laivojen pitäisi olla isompia. Lisäksi olisi otettava käyttöön turvallisuusmuutoksia myrkylliselle ammoniakille.

Toistaiseksi ammoniakin käytön on laskettu olevan noin kolme kertaa dieselin käyttöä kalliimpaa, mutta edullisempaa kuin metanolin käyttö.

Sen valmistaminen syö prosentin koko maailman energiantuotannosta ja päästöt ovat 1–2 prosenttia koko maailman päästöistä.

Ammoniakki tarvitsee vetyä ja typpeä. Jälkimmäistä saadaan ilmasta ja edellistä fossiilisista polttoaineista, kuten maakaasusta. Sieltä tulevat ne suurimmat päästötkin.

Jos haluamme poistaa päästöt, olisi vety otettava vedestä maakaasun sijaan. Kun tuuliturbiinin sähköllä aloitetaan vedessä elektrolyysiprosessi, siinä erottuu vetyä ja happea. Ei päästöjä. Typpi saadaankin sitten ihan ilmasta.

Jotta prosessi pyörisi keskeytyksettä, tuuli- tai aurinkovoima olisi varmistettava puskurisähköllä. Mistä se saadaan? Vesivoima, ydinvoima vai biopolttolaitos?

Vaikka ammoniakin valmistusprosessi saataisiin lähes päästöttömäksi, ammoniakin käyttö aiheuttaa edelleen rehevöitymistä ja happamoitumista.

Maailman vuosittaisesta 150 miljoonan tonnin ammoniakkikuormasta vain häviävän pieni osa valmistetaan ilmastoystävällisesti. Muutos tulee ottamaan paljon aikaa.

”Siirtymämme vihreän energian pariin on rynnistyksen sijaan pikemminkin ryömimistä.”

Vaclav Smil

Kohti kriittistä pistettä

Fossiilienergiasta riippuvuutta lisää se, että raakaöljystä tehdään niin monia arkisia käyttöesineitä.

Otetaan esimerkiksi kunnianhimoisen sähköistämisen kruununjalokivi eli maskuliinikarkki nimeltä sähköauto.

EU:n tavoite on valmistuttaa (eli tilata Kiinasta) Euroopan teille kymmeniä miljoonia sähköautoja niin nopeasti kuin mahdollista, jotta edes osa päästövähennystavoitteista saavutettaisiin.

Kuvitellaan hetki, että unioni saisi kaikista ongelmista huolimatta vaihdettua koko henkilöautokannan sähköiseksi. Silloin bensiinin tarve putoaa nollaan ja yhdessä päivässä jää 7,5 miljoonaa litraa bensiiniä käyttämättä (vuoden 2022 määrillä). Se on vuodessa 2,7 miljardia litraa bensiiniä ja 6,3 miljardia kiloa hiilidioksidia vähemmän ilmakehässä. Vai onko?

Nyt on pakko avata tuotantoprosessia, jossa raakaöljystä tislataan erilaisia jakeita.

Raakaöljy kuumennetaan suuressa tislaustornissa. Öljyn eri seokset erottuvat eri lämpötiloissa. Ylimpänä ja viileämmissä olosuhteissa tiivistyvät kevyemmät nestekaasut. Kaikki erilaiset jakeet poistetaan tornista omia putkiaan pitkin.

Joistakin jakeista saadaan bensiiniä ja toisista raskasta polttoöljyä. Jotkut raakaöljyn jakeet kelpaavat monikäyttöisiksi polymeereiksi muoviteollisuudelle. Prosessi on yksisuuntainen, eikä sitä voida pilkkoa.

Saadakseen yhden jakeen on prosessoitava koko paketti.

Jos muovin, asfaltin, lentopetrolin, nestemäisten kaasujen, ammoniakin, kenkien, moottoriöljyn, kitarankielien, renkaiden, veneiden, lääkkeiden, meikkien, maalien ja monien, monien muiden käyttöä ei vähennetä samalla kun vähennämme bensiinin käyttöä, öljyntuottajilla on käsissään miljardeja litroja bensiiniä oheistuotteena.

Ellei bensiiniä saa polttaa, mitä sille tehdään? No, öljy-yhtiö tietysti myy sen poltettavaksi vaikka Afrikkaan. Silloin Euroopan liikenteen sähköistyminen ei auttanut ilmastoa yhtään.

Tarkoittaako tämä sitä, että jatketaan vanhaan malliin ja unohdetaan sähköistyminen? Ei.

Jos tämä ”suuri sähköistys” auttaa meitä vähentämään päästöjä, sitä on jatkettava. Valtavan suuri kysymys on, millä korvaamme edellä mainitut yhteiskuntiemme neljä peruspilaria (muovi, teräs, sementti, ammoniakki).

Vielä suurempi kysymys on:

Onko tämä tärkein aseemme ilmastonmuutoksen torjunnassa?

Vastaukseni on: EI. Mikä se sitten on? Lue Osa 4 Vasenvoimasta!

Tästä pääset lukemaan Osa 1:n ja Osa 2:n.