• Uutiset

Vauhti kiihtyy Pori Energian puolustajilla, ja myyjillä

Porilaisten omistaman Pori Energia Oy:n myyntiä vastustava kuntalaisaloite järjestää lauantaina 5. lokakuuta klo 14 alkaen Puuvillan kauppakeskuksessa keskustelutilaisuuden. Alustajina on alan erityisosaajia.

Energiayhtiön vähemmistöosuuden myyntiaikeet jakoivat elokuun lopulla valtuustoryhmiä, eivätkä kaikki juonen käänteet paljastu edes tarkastetusta pöytäkirjasta.

Vasemmistoliitto on perinteisesti vastustanut kuntalaisten kannalta tärkeiden sähkö- ja vesijohtoverkkojen myymistä yksityisille. Porissa tervettä epäluuloa ovat tunteneet myös muiden puolueiden luottamushenkilöt.

Perinteinen Porin päivä 28. syyskuuta oli tuloksekas Pori Energia Oy:tä ei saa myydä! -kuntalaisaloitteelle.

Kun nimiä pääsi kirjoittamaan perinteiseen tapaan kynällä paperille, oli maanantain saldo uutista kirjoitettaessa jo 3298. Käviksellä nimiä kertyi reilu tuhat ja kannattajien porilaisuusaste on hyvin korkea.

Jos asia kiinnostaa, kannattaa tulla mukaan kuntalaisaloitteen keskustelutilaisuuteen 5.10. Puuvillassa. Porin kaupungilla on vastaavasti omia infotilaisuuksiaan.

Kuntalaisaloitteen sanoma on tiivistetysti:

”Jokaisessa kaupunginvaltuustossa edustettuna olevassa poliittisessa puolueessa on jäseniä, edustajia ja äänestäjiä, joiden kanta myymiseen on kielteinen. Asiassa ei voi kehua edetyn kunnioittaen ja noudattaen täysin aitoa demokratiaa.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Porin kaupunginvaltuusto tekee päätöksen olla myymättä monopoliasemassa olevaa Porin suurinta konserniyhtiötä, sähkö- ja kaukolämpöverkkoyhtiö, Pori Energia Oy:tä tai osaa siitä.”Kuntalaisaloite ”Pori Energia Oy:tä ei saa myydä!”

Pori Energia Oy:tä ei saa myydä – kuntalaisaloite.

Porin kaupunginhallitus ja virkamiesjohto saivat 26.8.2024 kaupunginvaltuustolta valtuudet valmistella Pori Energian vähemmistöosuuden kauppaa äänin 46–13.

Pöytäkirjan mukaan kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Raisa Ranta (vas.) jätti asiassa seuraavan toivomusponnen,

Prosessin edetessä valtuusto ja valtuustoryhmät pidetään ajan tasalla järjestämällä valtuustoinfoja sen eri vaiheissa. Valtuustolle taataan laaja tiedonsaantioikeus. Porin kaupunki sitoutuu raportoimaan jatkossakin avoimesti prosessin vaiheista, sekä takaamaan edellytykset laajalle ja perusteelliselle kansalaiskeskustelulle. Kaupungin tulee myös itse järjestää tarvittaessa asiasta tiedotus- ja kyselytilaisuuksia kuntalaisille. Porin kaupunki sitoutuu varmistamaan kuntalaisten omaisuuden arvon kasvun pitkällä tähtäimellä. Jatkoprosessin aikana edistetään ainoastaan sellaisia ratkaisuja, joissa – mahdollinen myyntituotto turvataan pitkällä tähtäimellä, eikä sitä käytetä kaupungin talouden alijäämän kattamiseen – Pori Energian toiminta- ja kasvuedellytykset pitkälle tulevaisuuteen turvataan.”

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ponsiesitys 26,8,2024

Katsotaan, miten käy.

EDIT 30.9.2024 klo 21.30 lisätty Porin kaupungin YouTube-video.

Kuntalaisaloitteen pääsi Porin päivänä allekirjoittamaan kynällä paperille. Aloitteen sähköiseen allekirjoittamiseenkin oli mahdollisuus.