• Pääkirjoitus

Kostonkierteistä on noustava rauhaan

Palestiinan alueen viimeisimmän kriisin, Hamas-järjestön yllätyshyökkäyksen vuosipäivää vietettiin kostonkierteessä pyörien.

Rauhantyölle on tilausta, ja se tilaus pitää toimittaa perille.

Lue Vasenvoiman uusin pääkirjoitus.

Ylen uutisten mukaan vuosipäivänä:

  • Israel teki iskuja Beirutiin, Hizbollah ampui raketteja Israeliin,
  • Netanjahu lupaa, että Hamasia vastaan taistellaan, kunnes ”pyhä tehtävä” on suoritettu

Jo sunnuntaina uutisoitiin, että Mossad suunnitteli hakulaitepommi-iskunsa niin, että uhrien molemmat kädet varmasti tuhoutuvat. Terrori-iskut seuraavat toinen toisiaan.

Sikäli ei ole ihme, että osa Israelin koulutetusta eliitistä haluaa muuttaa maasta. Israelia uhkaa entistä vuolaampi aivovuoto.

Suomalaisten erityinen Israel-suhde

Lokakuun 2023 hyökkäyksessä kuoli 1 200 israelilaista, ja noin 250 ihmistä joutui panttivangeiksi.

Lokakuun alkuun mennessä kostotoimissa on kuollut yli 41 000 ihmistä. Rauhasta, edes väliaikaisesta aselevosta, ei näy kajastustakaan Palestiinan horisontissa.

Veikka Lahtinen kirjoittaa osuvasti Kansan Uutisten blogissaan:

”Suomen osallisuus Israelin valtion rahoittamisessa on anteeksiantamaton. Israel tunnetusti voi mainostaa asejärjestelmiensä olevan testattu kenttäolosuhteissa, ikuiseen sotaan sitoutunut valtio kun aina keksii aseille käyttöä.”

Veikka Lahtinen

Kostomentaliteetti ja vanhatestamentillinen raivo ovat vieraita vasemmistolaiselle maailmankuvalle. Vasemmistoliitto on vaatinut tulitaukoa Gazaan ja muistuttanut käynnissä olevasta kansanmurhasta.

Isoin asia on myös työn alla, Palestiinan valtion tunnustaminen, josta kiertää vetoomus allekirjoitettavana.

Syyt ja seuraukset

Kun 7. lokakuuta vietettiin Israelin valtioon ja sen kansalaisiin kohdistuneen rajun terrori-iskun vuosipäivää, kysyttiinkö, miksi näin pääsi tapahtumaan. Kenelle se oli lopulta yllätys?

Miehitys, kansanmurha, apartheid, maailman suurin avovankila.

Samaan aikaan rikkaassa naapurustossa yritetään elää kuin eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa – tosin ase kädessä.

Terrorismi- ja äärijärjestöt saavat kannatusta alueilla, jossa jo useat sukupolvet ovat kasvaneet vihassa, omaa perhettä koskeneiden menetysten surussa ja vailla tulevaisuutta.

Viikonloppuna rauhantapahtumat ja -kulkueet keräsivät pieniä ja onneksi hiukan suurempiakin ryhmiä. Tätä tarvittaisiin lisää. Rauhantyö on tärkeä osa vasemmiston perinteitä.

Vasemmistoväki elää jo ensi kevään yhdistelmävaalien kampanjaa. Listoja kootaan ja vaaliohjelmat valmistuvat. Sinne väliin sopii myös rauhantilaisuuksia, sillä tämä tehtävä ei voi odottaa yli vaalien.

Koska saksikäsihallitus leikkasi aggressiivisesti myös rauhanjärjestöiltä, kentän pitää nyt olla kekseliäs.

Rohkeasti uusia ideoita

Maailmassa on meneillään muitakin sotia, kutsutaan niitä sitten operaatioiksi tai muilla vähättelevillä ilmaisuilla. Kaikki ne ovat turhia, ihmiselle ja kaikelle elämälle vahingollisia.

Vasemmistoliiton periaateohjelma linjaa: Rakennamme rauhaa, tuemme ihmisoikeuksia.

Vasemmisto toimii aseistariisunnan ja ydinaseettoman maailman puolesta, sotaa ja militarismia vastaan. Edistämme maailmanrauhaa ja turvallisuutta, joka pohjaa kansainvälisesti sovittuihin sääntöihin eikä voimapolitiikkaan.

Tavoiteohjelmassa todetaan, että kaiken kehityksen ja ihmisyyden edellytys on rauha. On vahvistettava rauhanliikettä.

Rauhan puolustaminen rauhan aikana ei vaadi suurta rohkeutta. Pahin riski on, ettei sinua kuunnella.

Vaikka Suomi on Natossa, emme ole sodassa. Rauhantyölle on tilausta, ja se tilaus pitää toimittaa perille.

Susanne Ekroth

Vastaava toimittaja