Pertti Salo: Aselepolinja Palestiinan ja Israelin välille

Ensimmäinen askel rauhaan tulisi olla YK:n valvoman aselepolinjan luominen Palestiinan ja Israelin välille, mukaan lukien Gazan alue. Neuvotteluja on käyty, mutta niiden perusteella ei näytä syntyvän mitään konkreettista.

Koska Israelilla ei ole halua tai kykyä rauhanneuvotteluihin, olisi YK:n valvoman aselepolinjan luominen enemmän kuin tarpeellista.

Tämä edellyttää huomattavaa YK:n profiilin nostamista varsinkin, kun ollaan tilanteessa, jossa suurvallat eivät osaa toimia yhdessä.

• Venäjä rikkoo kansainvälisiä sääntöjä ja toimii vastuuttomasti.
• Yhdysvalloista ei ole nyt välittäjän rooliin, koska presidentinvaalit aiheuttavat epävarmuutta ulkopolitiikassa.
• Iran yllyttää ja aseistaa ääriryhmiä alueelle, joten siitäkään ei ole rauhantekijäksi.
• Libanon on poliittisesti epävakaa ja siellä on monimutkainen valtakuvio, joten sekään ei tarjoa tukea tässä asiassa.

Historia osoittaa, että tarvitaan ulkopuolinen rauhanvälittäjä neuvottelemaan pidempiaikainen rauha alueelle.

On aivan turhaa jauhaa, että kuka teki ja mitä. Se ei johda mihinkään.

Koska israelilaisten ja palestiinalaisten välillä ei ole tällä hetkellä suoria neuvotteluvälejä, ulkopuolisilla toimijoilla on tärkeä rooli rauhaan tähtäävissä neuvotteluissa. Erityisesti YK:n ja muutamien maltillisten Lähi-Idän maiden aktiivisella osallistumisella rauhanneuvotteluihin voisi olla vaikutusvaltaa.

Suomen pitäisi nyt aktiivisesti tukea pyrkimyksiä rauhaan Lähi-idässä.

Jos pyyntö tulee, meidän kannattaa osallistua mahdolliseen rauhanturvaoperaatioon, koska suomalaiset ovat varsin hyvin toimineet rauhanturvaoperaatioissa ja tuntevat alueen rauhanturvaajina.

Lähimpänä rauhaa olivat aikoinaan Jasser Arafat ja Israelin pääministeri Jitzhak Rabin. He allekirjoittivat vuonna 1993 Oslon sopimuksen (Oslo I), jossa Israel tunnusti PLO:n palestiinalaisten edustajaksi, ja PLO tunnusti Israelin valtion. Sen jälkeen tilanne on mennyt varsin sekavaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton raunioille perustettu Yhdistyneet kansakunnat (YK) tarjosi vuonna 1947 entiselle Ison-Britannian mandaatin alueelle kompromissiratkaisuna jakosuunnitelmansa mukaista kahden valtion mallia.

Sen mukaan alue olisi jaettu kahdeksi itsenäiseksi valtioksi, Palestiinaksi ja Israeliksi. Jerusalem olisi jäänyt YK:n valvonnan alle. Tuolloin israelilaiset olisivat olleet valmiita hyväksymään YK:n ehdot.

Vaikkei kahden valtion malli olisi kummallekaan osapuolelle se mieluisin vaihtoehto, ratkaisu voisi kuitenkin tarjota parhaan kompromissin rauhalle.

Tosin mallin realistiseen toteutumiseen etenkin lyhyellä aikavälillä liittyy haasteita, koska poliittista halua ei nyt näytä olevan.

Kirjoittaja on luvialainen opettaja ja yrittäjä, joka on Satakunnan vasemmistoliiton aluevaaliehdokas.