• Uutiset

Vampulan Metsäpirtti liittymässä kansantalojen ketjuun

Mikko Kaunisto jatkaa Vampulan vasemmistoliiton johdossa.

Yhdistys piti syyskokouksensa 28. marraskuuta.


Syyskokous varautui hyväksymässään talousarviossa tuleviin kunta- ja aluevaaleihin, kertoo Mikko Kaunisto.

– Ehdokkaita pyritään saamaan Huittisten vasemmistoliiton listalle Vampulan alueelta useampiakin.

Vasemmistoliitto on Vampulassa huolissaan palveluiden, kuten kirjaston, Sallilan koulun, päiväkodin ja Annalan puolesta.

– Lisäksi keskustelussa tuli tuntuma, että matka Huittisista Vampulaan olisi kasvanut entisestään.

Metsäpirtin osalta Vampulan vasemmistoliitto päätti liittyä Kansantalojen liittoon.

– Yhteistyötä nykyisen vuokralaisen, Teatteri Hirvenpään kanssa pyritään jatkamaan. Lisäksi varaudutaan pieniin korjauksiin, puheenjohtaja kertoo.



Vasemmistoliitto on Vampulassa huolissaan palveluiden, kuten kirjaston, Sallilan koulun, päiväkodin ja Annalan puolesta, kertoo puheenjohtaja Mikko Kaunisto.