- Mielipiteet
Tuula Javanainen: Julkisen omaisuutemme myynti lisää kansalaisten ahdinkoa
Kirjoittaja pohtii julkisen omaisuuden myyntiä vasemmistolaisesta ja satakuntalaisesta näkökulmasta.
– Jokainen yksittäinen julkisen omaisuuden myynti murentaa suomalaisten päätösvaltaa arjen hinnoittelussa ja heikentää julkisten talouksien varallisuutta, hän kirjoittaa.
– Olen sivusta seurannut Pori Energian myyntisuunnitelman etenemistä, ja siinä tietenkin vasemmistolaisten toimintaa.
Itse olen kaikkea julkisen omistuksen yksityistämistä vastaan. Siinä yhteiskunta menettää vuosittaiset tulonsa lyhyen voiton huumassa, ja kansalaiset joutuvat maksajiksi yksityisen omistajan voittotavoitteiden myötä. Suurille sijoituksille otetaan myös suuri voitto.
Vasemmistoliiton periaateohjelmasta en löytänyt selvää kantaa julkisen omaisuuden yksityistämisestä. Siinä kyllä vastustetaan hyvinvointipalvelujen yksityistämistä, mutta muuta ei riittävän selkeästi. Tämä teksti kuitenkin tarkoittanee sitä:
”Demokratian toteutuminen vaatii sekä omaisuuden kasautumisen rajoittamista että varallisuuden uusjakoa. Haluamme siirtää päätösvaltaa ja omistusta pois suurten pääomien omistajilta enemmän työntekijöiden, demokraattisten yhteisöjen ja julkisen vallan puolelle.”
Vasemmistoliiton periaateohjelma 2022– 2025
Vesi, energia ja niiden hinta ovat kansalaisille yhtä tärkeitä kuin hyvinvointipalvelut.
Kukapa ei muistaisi Fortumin sähkön siirron myyntiä. Sen myötä Carunasta on tullut kirosana suomalaisille.
Vesihuollon säilymisestä julkisessa omistuksessa tehtiin eduskunnalle Vesi on meidän -kansalaisaloite, joka eteni eduskuntaan.
Veden yksityistämissuunnitelmista vasemmistoliiton sivuilta löytyy selkeää tekstiä.
Hallitus taipui opposition paineen alla – vesihuollon yksityistäminen estetty
Vasemmistoliiton aktiivien lanseeraama Vesi on meidän -kansalaisaloite veden yksityistämisen estämiseksi sai jo syyskuussa 2021 eduskunnan täyden tuen. Vielä viime lokakuussa hallitus oli viemässä kansalaisaloitetta lakiin siten, että kunnan olisi ollut mahdollista myydä jopa 49,9 prosenttia vesihuoltolaitoksestaan.
– Vesihuollon pysyminen julkisessa omistuksessa on keskeistä niin huoltovarmuuden, turvallisuuden kuin ihmisten perusedellytysten toteutumisen kannalta, kansanedustaja Laura Meriluoto kiteytti puolueen blogissa.
Suomen mineraalivarannotkin pitäisi palauttaa Suomen omistukseen
Jos tilanne jatkuu ennallaan, USA:n presidentti Trump on kohta kaivauttamassa loputkin maamme aarteet mielestään parempaan haltuun. Ainakin perussuomalaiset tuntuvat olevan innoissaan tämän yksinvaltiaan monista suunnitelmista.
Pori Energian myyntiä vastustava kuntalaisaloite jätettiin kaupungille. Allekirjoittajia oli noin 4500. Jos myynti toteutetaan, ainakin tuo määrä kaupunkilaisia on totaalisen pettyneitä poliitikkoihin. Todennäköisesti pettyneitä on suurin osa porilaisista.
Kuntavaalit ovat ihan kohta, ja niistä kannattaa muistutella myynti-innokkaita valtuutettuja.
Miksi minua ulkopaikkakuntalaisena kiinnostaa Pori Energian myynti? Siksi, että jokainen yksittäinen julkisen omaisuuden myynti murentaa suomalaisten päätösvaltaa arjen hinnoittelussa ja heikentää julkisten talouksien varallisuutta.
Vesi on meidän, energian pitäisi olla meidän, maaperän mineraalien pitäisi olla meidän!
Tuula Javanainen
Kokemäki