Tuula Javanainen: Tavoitteena empatia, solidaarisuus, vai oikea tasa-arvo?

Tunnemme empatiaa, olemme solidaarisia, ja tasa-arvo on lähes muotisana. Mutta tavoittelemmeko tasa-arvoa sen sanan todellisessa merkityksessä?

Suuri osa ihmisistä kykenee tuntemaan empatiaa ja solidaarisuutta, mutta kohteet ovat rajallisia.

Itseämme alempiarvoisempina pitämiimme empatia on enemmän poikkeus kuin sääntö. Tämä näkyy joka päivä ainakin poliitiikassa ja somekeskusteluissa. Sodassa empatia on tiukasti rajattu vain toiseen osapuoleen. Eläimiin kohdistettuna empatia kääntyy kaikkein nopeimmin julmuudeksi, kun kyseessä on muu kuin lemmikkieläin.

Somessa kiertää vähän väliä kuva valtapyramidistä piirrettynä paskapyramidiksi, jossa yläpuolella istuu muutamia hyvinvoivia lintuja. Ne paskovat alemman tason istujien päälle. Nämä saavat paskaa niskaansa, mutta heitä on enemmän ja seuraavan tason ns. paskasaalis onkin jo paljon isompi.

Tasoja riittää, eikä kukaan pasko ylöspäin.

Kaikki näkemämme ja kokemamme köyhdyttäminen, tuomitseminen, syyllistäminen, pilkkaus köyhimpiä kohtaan on tätä paskaa.

Ihmisten kaltoinkohtelu vain lisääntyy. Solidaarisuutta nähdään vielä joskus ammattiliittojen toiminnassa, mutta todellista tasa-arvoa ei sielläkään etsitä. Jokainen yrittää nostaa itsensä tai oman ryhmänsä pienen pykälän tuossa valtapyramidissa. Siinä kuvassa on aina kapea huippu ja leveä alaosa. Suomessakin köyhyysrajan alle jää liki miljoona ihmistä.

Useampi näiden pyramidikuvien katsoja unohtaa, että näiden kaikkien tasojen alla on koko maailman eläintuotanto. Sinne kohdistuva empatiamme on kaikkein niukinta kun kyseessä ei ole lemmikki. Suomessa teurasläinten määrä vuosittain on lähes sata miljoonaa eläintä.

Tämä eläinruoan tuotantoketju, keskitysleireihin verrattava, pidetään piilossa katseiltamme ja mieleltämme, sydämeltämme. Tuotantoeläimiä moni ei tule edes ajatelleeksi. Muu luonto on jo löytänyt puolestapuhujansa, mutta töitä riittää heilläkin. 

Empatia ei vasemmiston tavoitteita ratkaise, eikä korjaa maailmaa.

Pelkkä sääli ei riitä. Muutama kymppi johonkin tukeen, jäännösruokajakelut ja joululahjakassit ovat murusia rikkaiden pöydistä, eikä edes niitä ole tarjolla Suomen joka kolkalla. Solidaarisuus on rajallista. Täytyisi löytää tavoitteeksi todellinen tasa-arvo, piirroksena pyramidin sijaan yhteinen ympyrä tai pallo. Siinä jokainen liikkuisi samantasoisesti toisten kanssa.

Jokainen tekisi kykyjensä mukaan, ja saisi tarvitsemansa. Mottona olisi: Rakasta kaikkea elollista kuin itseäsi!

Tuula Javanainen

Kokemäki