Tuomo Grundström: Säkeitä Ruuneperin päiväksi

Johan Ludvig Runebergiä (1804–77) on nostettu kansakunnan kaapin päälle paljolti tavoilla, joita vasemmistoajattelu vaistomaisesti vieroksuu;

• ensimmäiseksi sitä muistaa Vänrikit, jolla niin kansa- kuin oppikoulukin on sukupolvien ajan paukuttanut ”sotilaallisia hyveitä” kansakunnan kertomukseen,
• vaikka runoilijan parasta antia onkin kansan- ja luonnonkuvaus sekä herkkä lyyrisyys, ennemminkin silkka romantiikka kuin kansallisromantiikka.

Runebergiä pidettiin oman aikansa mestarillisimpana ruotsinkielen taitajana.

Se, ja halu nostaa rintakuva pois kaapin päältä ja puhaltaa siitä pölyjä, on inspiroinut minua tulkitsemaan suomeksi hänen vähän tunnettua tuotantoaan. (Lähes kaikki lienee kyllä ennenkin suomennettu jo toissa vuosisadalla. Niitä tulkintoja olen välttänyt katsomasta.)

Vasemmistoväellä on tapana ajatella – myös ja varsinkin toisin – myös mahdottomia, kuten rauhaa, ystävyyttä ja solidaarisuutta, joitten tavoittelusta ei pidä luopua – juuri siksi, että ne ovat näennäisesti mahdottomia.

Tuomo Grundström

Tämä pikku helmi 1830-luvulta, ”Tanken” (Ajatus )muistuttaa mahdottoman tavoittelusta. Se on myös sävelletty (Sibelius 1915).     

Pilven alla kepeänä

lintu vapaa kiitää näin;

aatoksein, myös liitävänä

riennä taivaanrantaa päin.

Älä huoli, että mailla

näillä joudut viipymään;

linnun siivin, valon lailla

vapaa olet lentämään.

Kun on hyvä maassa, siellä

viivy, ole lähelläin;

pois kun tahdot, riennä, riennä

taivaan korkeutta päin.

Alkuteksti:

Tanke, se, hur fågeln svingar

under molnet lätt och fri;

även du har dina vingar

och din rymd att flyga i.

Klaga ej, att du vid gruset

som en fånge binds ännu;

lätt som fågeln, snabb som ljuset,

mer än båda fri är du.

Är det glatt på jorden, vila

bland dess fröjder glad också;

är det sorgligt, ila, ila

bort till högre världar då!