• Ehdokas 2025
  • Mielipiteet

Susanne Ekroth: Joukkoliikenneratkaisut ovat avainasemassa

Satakunnan vasemmistoliiton raumalainen varapuheenjohtaja pohtii kotikaupunkinsa joukkoliikenteen umpisolmukohtia.

Kaupungin kotisivu lupaa, että Raumalla elämä on ”luanikasta” eli helppoa, vaivatonta ja mukavaa. Sitä se ei ole, jos haluaa matkustaa junalla tai bussilla.

– Niin monta määräaikaa mennyt umpeen, että luulisi olevan kyse kokonaan uuden yhteyden rakentamisesta.

”Linja-autoasema on tarpeeton, koska minä matkustan aina omalla autolla tai taksilla.”

Näin taitavat raumalaiset päättäjät ajatella, koska kaupunki on vailla linja-autoasemaa kuudetta vuotta. Odotusvuosia on luvassa lisää, koska kaikki on kesken.

Karu matkakeskuksemme sijaitsee kirjaimellisesti puskissa ja kirkon vaiheilla.

Toisaalta valkoinen torni on hyvä maamerkki tietä neuvoessa.

Pikkukaupungin maailma seisahtui, kun Kanalin rannan kauppakeskuksesta kiisteltiin. Laaja tontti jäi kesannolle ja tuuliseksi pysäköintikentäksi. Lopulta hanke kaatui.

Uusi linja-autoasema voisi olla aukion pioneerilaji. Se nousisi ensimmäisenä rakennuksena aivan hyvinvoivan ja elinvoimaisen kaupungin sydämeen.

Alueen muu rakentaminen löytää paikkansa, kun tämä osa on lukittu: asuintalot, liiketilat ja vaikka se torille aiottu paviljonki.

Raideliikennettä ei saada aivan uuden linja-autoaseman kylkeen. Paikallisbussi voi kuljettaa seisakkeelta, kun aika on kypsä.

Uusimman aikataulun mukaan seuraava henkilöjuna Raumalle saapuu raiteelle yksi ehkä loppukesästä vuonna 2027. Siihen asti on aikaa pohtia, olisiko liikenne kannattavaa.

Niin monta määräaikaa mennyt umpeen, että luulisi olevan kyse kokonaan uuden yhteyden rakentamisesta. Ei ole, Rauman rata valmistui 1897 ja se sähköistettiin 100 vuotta myöhemmin.

Raumalla odotellaan vain 47 kilometrin liityntäliikennettä Pori–Tampere -radalle Kokemäelle.

Joukkoliikenneratkaisut ovat avainasemassa vähennettäessä liikenteen päästöjä. Rauma liittyi ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden Hinku-verkostoon jo 2013, mutta vielä ei olla tavoitteessa.

Joukkoliikenteen pitää olla nopeaa ja vaivatonta, ja siihen pitää olla helppo liittyä. Sitä kohti!

Susanne Ekroth

Vasenvoiman vastaava toimittaja

Kunta- ja aluevaaliehdokas

Rauma


Mielipidekirjoitus on julkaistu 2.3. Satakunnan Kansan mielipideosastossa.