Kaikki artikkelit

30.9.2024

Vauhti kiihtyy Pori Energian puolustajilla, ja myyjillä

  • Uutiset
  • energia
  • Pori
  • vasemmistoliitto

Porilaisten omistaman Pori Energia Oy:n myyntiä vastustava kuntalaisaloite järjestää lauantaina 5. lokakuuta klo 14 alkaen Puuvillan kauppakeskuksessa keskustelutilaisuuden. Alustajina on alan erityisosaajia.

Energiayhtiön vähemmistöosuuden myyntiaikeet jakoivat elokuun lopulla valtuustoryhmiä, eivätkä kaikki juonen käänteet paljastu edes tarkastetusta pöytäkirjasta.

Vasemmistoliitto on perinteisesti vastustanut kuntalaisten kannalta tärkeiden sähkö- ja vesijohtoverkkojen myymistä yksityisille. Porissa tervettä epäluuloa ovat tunteneet myös muiden puolueiden luottamushenkilöt.

25.9.2024

Aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja vaihtui, työ satakuntalaisten hyväksi jatkuu

  • Aluevaltuustoryhmä
  • Uutiset
  • hyvinvointialue
  • Satakunta
  • sote
  • vasemmistoliitto

Satakunnan vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän tuore puheenjohtaja Petri Salminen suhtautuu hyvinvointialueen tuoreimpaan kriisiin realistisesti.

– Tiesin jo etukäteen, ettei tämä tule olemaan ruusuilla tanssimista.

Petri Salminen muistuttaa, ettei syyttävää sormea huolestuttavista uutisista pidä osoittaa aluevaltuutettuihin.

– Koska kaikki rahoitus tulee maan hallitukselta, aluevaltuutetut eivät pysty vaikuttamaan asioihin riittävästi.

17.9.2024

Jukka Heinonen: Varavaltuutetut tarvitsevat tärkeisiin päätöksiin riittävät pohjatiedot

  • Mielipiteet
  • Toimituksen nostot
  • kuntapolitiikka
  • Pori
  • vasemmisto
  • vasemmistoliitto

Kirjoittajan aiheena ovat kaupunginvaltuustolle järjestettävät valtuustoinfot koskien Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden myynnin valmistelua.

– Mikäli Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden myynti jossain vaiheessa tulee kaupunginvaltuuston päätettäväksi, on tämän infopäätöksen jälkeen varajäsenellä ollut mahdollisuus saada vain toisen käden tietoa asiasta eikä sitäkään kuin suurin piirtein, hän kirjoittaa.

15.9.2024

Eekruut: Hyvässä iskussa ja ilon kautta

  • Kolumnit
  • Eurajoki
  • Huittinen
  • Pori
  • Rauma
  • Säkylä
  • Satakunta
  • vasemmistoliitto

Porissa kerätään hiukan kainosti kannatusta kuntalaisaloitteelle energiayhtiön puolesta. Nimiä on kertynyt tätä kirjoitettaessa jo lähes kaksi tuhatta.

Hyvinvointialue jatkaa epäselvää tiedottamistaan johdonmukaisesti. Kirjoittaja pohtii, millaisia uuden palveluverkon sotekeskuksista ja -pisteitä oikein mahtaa kehittyä.

Satakunnan vasemmistolaisille on luvassa paljon yhteistä tekemistä loppuvuoden aikana.

2.9.2024

Ei viimeinen taisto, mutta kova rutistus

  • Aluevaltuustoryhmä
  • Toimituksen nostot
  • Uutiset
  • hyvinvointialue
  • Pori
  • Satakunta
  • seminaari
  • vasemmisto
  • vasemmistoliitto

Satakunnan vasemmistoliitto koulutti hyvinvointialueen luottamushenkilöitä Suomen luonnon päivänä.

Luontoa sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen päätöksenteossa on tarvittukin.

Vasemmistopäättäjät ovat nyt valmiina loppukauden vääntöihin, sillä huhtikuussa 2025 kannatus mitataan kunta- ja aluevaaleissa.

27.8.2024

”Päättäväisesti toimeen häätöjen ja asunnottomuuden poistamiseksi”

  • Uutiset
  • asuntopolitiikka
  • hallitus
  • oppositio
  • Turku
  • vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton puoluesihteeri, kaupunginvaltuutettu Anna Mäkipää jätti maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen häätöjen ja asunnottomuuden poistamiseksi Turussa.

Häätöjen määrä on lisääntynyt huolestuttavasti myös Porissa. Ylen uutisen mukaan asuntonsa menettäneissä on nyt myös matalapalkka-alojen pätkätöitä tekeviä.

Puheenjohtaja Vasenvoimalle:

– On tärkeää, että on erilaisia kanavia, joiden kautta vasemmiston viesti kulkee vahvana. Nyt sitä viestiä tarvitaan enemmän kuin koskaan, sillä hallitus tekee hirvittävää politiikkaa.

– Teemme vahvaa eduskuntatyötä, mutta sitä viestiä pitää saada myös ulospäin. Siihen me tarvitsemme ihmisiä ja verkostoja.

Minja Koskela alue- ja kuntavaaleista:

  • Lähipalvelut ovat vasemmistoliitolle yksi keskeinen kysymys. Sotepalvelujen pitää toimia.
  • Eurassa teltalla joukkoliikenneyhteydet nousivat puheeksi. Ihmisiä kiinnostaa, miten arki toimii. Miten he pääsevät palvelujen piiriin.
  • Kun puhutaan siitä, miten ihmiset saadaan kiinnittymään omaan kotikuntaansa, se riippuu siitä, miten elinvoimainen alue on. Siihen vaikuttavat monet asiat.
  • Opiskelijoilta leikkaaminen on täysin väärä suunta myös aluepolitiikan kannalta. Sitä on myös kulttuurista leikkaaminen.

 

Laita seurantaan Vasenvoiman Facebook– ja  Instagram-tilit.