26.4.2024
Tule mukaan, EU-vaalikampanja alkaa!
Satakunnan vasemmistoliitto kampanjoi vasemmiston EU-vaaliohjelman ja ehdokkaiden puolesta.
Satakuntalainen eurovaalistartti tapahtuu ensi sunnuntaina Eurajoella.
26.4.2024
Satakunnan vasemmistoliitto kampanjoi vasemmiston EU-vaaliohjelman ja ehdokkaiden puolesta.
Satakuntalainen eurovaalistartti tapahtuu ensi sunnuntaina Eurajoella.
24.4.2024
Eurovaalit, sääntömuutos ja tietenkin kaikki kevätkokouksen sääntömääräiset asiat hyvässä, vasemmistolaisessa seurassa.
16.4.2024
Turkulaiset kaupunginvaltuutetut Anna Mäkipää (vas.) ja Konsta Weber (vihr.) tekivät maanantaina valtuustoaloitteen eläinperäisten tuotteiden kulutuksen puolittamiseksi vuoteen 2029 mennessä. Aloite sai allekirjoittajikseen myös muita valtuutettuja.
Aloitteen tavoitteena on edistää kuntalaisten terveyttä ja ehkäistä luontokatoa, ilmastonmuutosta sekä vesistöjen rehevöitymistä.
15.4.2024
Satakunnan hyvinvointialueen valtuusto oli koolla Porissa klo 10 alkaen.
Voit perehtyä kokouksen kulkuun ja käytettyihin puheenvuoroihini YouTube-tallenteen kautta.
23.3.2024
Satakunnan vasemmistoliitto järjestää jo toisen kerran vajaan vuoden sisällä avoimen keskustelutilaisuuden puolueen jäsenille ja kannattajille.
Sinäkin olet tervetullut Puistotalolle perjantaina 5. huhtikuuta 2024 kello 18–20.
21.3.2024
Vasemmistoliiton piirijärjestö vaatii tuoreimmassa kannanotossaan Satakuntaan ihmisten arkea ja alueen taloudellista kasvua tukevan väestöohjelman.
Väestöohjelman tavoitteena on koko maakunnan menestyminen ja potentiaalisen kasvun turvaaminen nykyisen hitaan kuihtumisen sijasta.
17.3.2024
Puoluevaltuuston kokouksessa käytiin monipuolista yleiskeskustelua. Raumalainen Eija Ailasmaa käsitteli rauhanpolitiikkaa Nato-ajan Suomessa.
– Rauha on yksi politiikkamme peruskivi, hän muistutti.
16.3.2024
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto oli koolla lauantaina Helsingissä.
Linjapuheessaan puheenjohtaja Li Andersson suomi selkein sanoin pääministeri Petteri Orpon (kok.) kyvyttömyyttä toimia hallituksen johdossa.
1.3.2024
Palveluverkkouudistuksen vaatima toimitilojen tarkastelu on alkamassa Satakunnan hyvinvointialueella.
Myös sisäilma-asiat sekä kuntien kanssa käytävät vuokrasopimusneuvottelut olivat toimitilalautakunnan esityslistalla.
5.2.2024
Vampulan paloaseman vesikatto on vuotanut jo pitkään letkutornin juuresta. Huittisten kaupunki omistaa kiinteistön, mutta pyynnöistä huolimatta kattoa ei ole korjattu.
– Pelastustoimi on maaseudulla vesihuollon ohella julkisia palveluita, joiden säilyminen on elinehto asukkaille, yritystoiminnalle ja vapaa-ajan harrastuksille sekä periaatteessa kaikelle toiminnalle, kaupunginvaltuutettu Mikko Kaunisto kirjoittaa aloitteessa.
– On tärkeää, että sopimuspalokuntiin saadaan uusia toimijoita. Siksi asematilojen pitää olla kunnossa ja turvallisia.
4.2.2024
Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä esittää, että lapsibudjetointi otetaan käyttöön Satakunnan hyvinvointialueella.
Lapsibudjetointi on talousarvion tarkastelemista lapsen oikeuksien näkökulmasta ja se pohjautuu Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien yleissopimukseen.
Vasemmistoliitto oli mukana myös aloitteessa, jossa esitetään aluevaltuutettujen kyselytuntien aloittamista uudelleen.
Aluevaltuuston vuoden ensimmäinen kokous oli maanantaina 5.2. Porissa.
1.2.2024
Verkkolehti julkaisee saamiaan kuvia ja videoita SAK:n ja STTK:n torstaina 1. helmikuuta järjestämästä mielenosoituksesta.
Senaatintorilla puhui vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Hän kommentoi Petteri Orpon väitteitä myös blogikirjoituksessaan.
Asiantuntijat ennustavat jatkoa hallituksen sosiaaliturvan leikkauksia ja työelämän heikennyksiä vastustaville poliittisille lakoille ja mielenosoituksille.
1.2.2024
Liikunta on porilaiselle kaupunginvaltuutettu Jaakko Jäntille paljon enemmän kuin harrastus ja elinkeino. Se on elämäntapa, joka luo henkistä hyvinvointia.
– Saan nautintoa liikunnasta, hän myöntää.
Tuore Elä – älä kuluta -lyhytdokumentti on vahva kannanotto liikkuvan elämäntavan puolesta ja ilmastonmuutoksen etenemistä vastaan.
27.1.2024
Vasemmistoliiton puoluesihteeri ja Li Anderssonin kampanjapäällikkö Anna Mäkipää kuvailee vaalikentillä puhuttaneita aiheita varsin synkiksi.
Ulkopolitiikassa huolestuttavat Ukrainan ja Gazan tilanteet, tuore Nato-jäsenyys ja Suomen suhde ydinaseisiin.
– Tärkeintä on, että pystytään rakentamaan rauhaa ja toimimaan niin, ettei tulisi sotaa.
Kotimaassakin on riittänyt vakavia aiheita, kuten uuden hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset ja työelämää uhkaavat heikennykset, joita ensi viikolla vastustetaan lakoilla.
26.1.2024
Vasemmistoliiton värit helottivat punaisina torstain pikkupakkasessa aamulla ja illalla, kun vaalikiertue pysähtyi Säkylän torilla ja Kokemäellä marketin pihalla.
Kummassakaan paikassa ei kilpailevia puolueita näkynyt, ja vasemmiston presidenttiehdokkaan sanoma otettiin hyvin vastaan.
24.1.2024
Satakuntalaisista äänioikeutetuista 47,6 prosenttia antoi äänensä jo ennakkoon, mutta tälläkin kertaa vasemmisto tarvitsee kaikki mahdolliset äänet.
Satakunnan vaalikiertue jatkaa kulkuaan torstaista lauantaihin. Reitti kulkee Säkylän, Kokemäen, Vampulan ja Euran kautta Raumalle.
Perjantaina Huittisissa on tavattavissa vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää Toripuodissa kello 18 alkaen.
22.1.2024
Perjantai-iltana Huittisissa tentataan puoluesihteeri Anna Mäkipäätä. Vaalitilaisuus on siististi sisätiloissa, joten tällä kertaa
vasemmisto ei ole sääolojen armoilla.
Satakunnan vaalikampanjan viime puristus alkaa kello 18 ja Toripuoti löytyy nimensä mukaisesti torin varrelta.
20.1.2024
Vaalityö kauppakeskuksen lämpimissä sisätiloissa on erilaista kuin teltalla, mutta vähintään yhtä tarpeellista.
Porilaiset pystyttivät lauantaina 20. tammikuuta kampanja-Lit Puuvillaan. Kahvin kanssa kastamiseksi oli koreita Li-pipareita.
Satakunnan vasemmiston vaalikiertue jatkuu vaalipäivän aattoon saakka. Seuraavat pysäkit ovat torstaina Säkylässä ja Kokemäellä. Tarkemmat tiedot jutun lopussa.
19.1.2024
Satakunnan vasemmisto näkyi torstaina Eurajoen kirkonkylässä. Ajoittain sakea lumipyry ei autioittanut vilkasta kauppapaikkaa, joten glögi ja Li-materiaali teki kauppansa.
Perjantaina pahvi-Li ja beachflag löysivät paikkansa Luvialta K-marketin edustalta. Pakkanen oli kireä, mutta tunnelma oli lämmin.
Vaalikiertueen neljäs rasti on lauantaina kauppakeskus Puuvillassa kello 12–15. Tervetuloa!
19.1.2024
Satakunnan vasemmistoliiton piirihallituksen vuoden ensimmäinen kokous torstaina 18. tammikuuta tuotti hyvinvointialueen palveluverkon kehittämistä koskevan kannanoton.
– Tavoitteena on ajankohtaisten kannanottojen sarja, joissa tuomme esille vasemmistoliitolle tärkeitä asioita, piirin puheenjohtaja Mikko Kaunisto kertoo.
Puheenjohtaja Vasenvoimalle:
– On tärkeää, että on erilaisia kanavia, joiden kautta vasemmiston viesti kulkee vahvana. Nyt sitä viestiä tarvitaan enemmän kuin koskaan, sillä hallitus tekee hirvittävää politiikkaa.
– Teemme vahvaa eduskuntatyötä, mutta sitä viestiä pitää saada myös ulospäin. Siihen me tarvitsemme ihmisiä ja verkostoja.
Minja Koskela alue- ja kuntavaaleista: